Hattrick-Hickman tuplavoittoisa Mansaarella torstaina

Peter Hickman ja uusi BMW S 1000 RR osoittautuivat ylivoimaiseksi yhdistelmäksi Superstock-luokan kilpailussa. Kuva: Dave Kneen / Pacemaker Press.

Mansaaren TT:n torstai oli täynnä toimintaa, kun vaikean sään vuoksi siirrettyjä kilpailulähtöjä ajettiin samana päivänä. Päivän menestyjä oli kaksi ykköstilaa napannut Peter Hickman.

Mansaaren TT:ssä ajettiin torstaina kilpaa oikein urakalla, kun ohjelmassa olivat Supersportien, sivuvaunujen, Superstockien, Lightweightin ja TT Zeron kilpailulähdöt.

Alun perin keskiviikolle suunniteltu Supersport-luokan toinen kilpailu ajettiin torstaina kahteen kierrokseen lyhennettynä. Reippaimmin liikkeelle lähti Peter Hickman, mutta ensimmäisessä väliaikapisteessä, Glen Helenissä, miehen johto oli vain 0,06 sekuntia ennen James Hillieriä. Seuraavana olevat Dean Harrison, Gary Johnson, ensimmäisen kilpailun voittanut Lee Johnston ja Jamie Coward mahtuivat kaikki 2,5 sekunnin sisään Hickmanista.

Jatkossa kärkitaistelusta muodostui Harrisonin ja Hickmanin kaksinkamppailu ja Hillier jätettiin puolentoista sekunnin erolla kolmannelle tilalle. 

Hickman ja Harrison eivät tuntuneet saavan eroa toisiinsa ennen toisen kierroksen vuoristo-osuutta, jossa ensin mainittu otti jo tutuksi muodostuneen loppukirinsä ja ajoi kilpailun voittoon 3,302 sekunnin erolla ennen Harrisonia. Kolmanneksi sijoittunut James Hillier sai hänkin kiivetä jälleen podiumille.

Sivuvaunuluokan toisessa kilpailussa Ben ja Tom Birchall jatkoivat siitä, mihin ensimmäisessä kilpailussa jäivät. Alussa veljeksille hyvän vastuksen antaneet John Holden/Lee Cain jäivät jo ensimmäisellä kierroksella yli 10 sekuntia Birchalleista.

Tahti jatkui samana myös toisella kierroksella ja voittomarginaali oli 20,511 sekuntia ennen Holdenia ja Cainia, joiden palkintopallisija oli 12. peräkkäinen. Kolmanneksi sijoittunet Pete Founds ja Jevan Walmsley saivat puolestaan kiivetä palkintokorokkeelle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016.

Tutut nimet löytyivät myös Superstock-luokan kilpailun kärjestä. Räjähtävän startin ottanut Hickman johti Glen Helenissä jo 1,68 sekunnilla ennen Harrisonia ja Hillieriä, joka joutui pian luovuttamaan paikkansa Michael Dunlopille. Vuoristo-osuudella vahva Hickman kasvatti eroaan Harrisoniin jo yli 9 sekuntiin, mutta pakollisen varikkokäynnin jälkeen ero Glen Helenissä oli enää vajaat 6 sekuntia. Kolmannella sijalla ajanut Dunlop joutui viimeisellä kierroksella erinomaisen varikkokäynnin ansiosta asemiaan parantaneen Johnsonin ahdistelemaksi.

Harrison ei kyennyt vastaamaan Hickmanin vauhtiin ja kolmannen kierroksen alussa eroa oli jo yli 16 sekuntia ja Dunlopin ero mainioon vauhtiin päässeeseen Johnsoniin oli enää 3,2 sekuntia ja Glen Helenissä Dunlop löysikin itsensä neljänneltä sijalta. Hattrick-Hickman ajoi TT-viikon kolmanteen ja uransa viidenteen voittoon kilpailun nopeimman 131,38 mph kierroksen ansiosta yli 26 sekunnin turvin. Harrison saavutti päivän toisen kakkossijansa ja Johnson voitti Dunlopin kanssa käymänsä kaksintaistelun lopulta vain 0,208 sekunnin erolla.

Lightweight-luokan kilpailussa parhaan startin otti Michael Dunlop perässään Jamie Coward ja Gary Johnson. Kilpailusta muodostui Dunlopin ja Cowardin kaksintaistelu ja jo ensimmäisen kierroksen puolessa välillä kaksikko oli jättänyt Johnsonin selvästi taakseen. Vuoristo-osuudella Dunlopin johto kutistui olemattomiin ja vuorilta laskeuduttaessa Coward olikin siirtynyt johtoon. Ramseyhin toisella kierroksella kierroksella saavuttaessa Dunlop oli jälleen siirtynyt johtoon, mutta vuorilla vahva Coward ei antautunut ilman taistelua ja saavutti Dunlopia. Dunlop onnistui kuitenkin pitämään kärkipaikan noin 1,3 sekunnin erolla ja otti 19. TT-voittonsa. Kolmanneksi nopein oli lopulta Lee Johnston. Uuden Lightweight-pyöränsä suurella kohulla lanseerannut Norton saavutti debyytti-TT:ssään kahdeksannen sijan Peter Hickmanin ajamana.

Sähköpyörien TT Zero -luokkaa viime vuosina hallinnut Mugen oli jälleen valttia. Michael Rutter johti kilpailua alusta asti ja vaikka John McGuinness yritti kierroksen alussa vastata tiimikaverinsa vauhtiin, kirjoitti luokassa lyömätön Rutter uudeksi ennätyskierrokseksi 121,909 mph. Miehen viidestä TT Zero -kilpailusta viisi on päättynyt voittoon.  

Mansaaren TT huipentuu tänään perjantaina ajettavaan Senior TT -luokan kilpailuun.