Harjoituksia hallinnut Lorenzo piti Marquezin visusti takanaan

Lorenzo ajoi Yamahallaan pohjat kauden kolmanneksi viimeisen MM-osakilpailuviikonvaihteen avauspäivän molempiin harjoituksiin.

Lorenzo paineli aamulla lukemat 1.29,167. Iltapäivällä kulki vielä kovempaa: 1.28,961.

– Tunnen, että olemme täällä paljon kilpailukykyisempiä kuin viikko sitten Malesiassa, julisti Lorenzo.

– Tuulen kanssa oli ongelmia muutamissa mutkissa, mutta kunhan saamme pidettyä eturenkaan asfaltissa niissäkin paikoissa lauantaina, niin siitäkään ei luulisi olevan enää haittaa. Kaiken kaikkian kuitenkin hyvät harjoitusjaksot ja olen pystynyt parantamaan aikaani pienin askelin, mutta tasaisesti. Radan uusi asfaltti on paljon aiempaa parempi, kehui Lorenzo.

Lorenzo kukisti toiseksi sijoittuneen Hondan Marc Marquezin 0,294 sekunnilla. Marquez kaatui toisella harjoituksjaksolla, joten hänen paras kierrosaikansa jäi voimaan aamun harjoituksesta.

Marquez johtaa sarjaa 43 pisteen erolla Lorenzoon ja omaa mahdollisuudet mestaruuden varmistamiseen jo sunnuntaina Phillip Islandilla. Lorenzo tosin näyttää olevan asiasta vahvasti toista mieltä.

– Harmi juttu tuo kaatuminen, sillä päivä sujui muuten hyvin varsinkin aamun harjoituksen osalta. Lähdin uudelleen radalle toisella pyörälläni, mutta siinä on täysin erilainen geometria, eikä meillä ollut enää aikaa muuttaa asioita. Fiilis ajamiseen on kuitenkin kohdallaan ja se on tärkeintä täällä Phillip Islandilla, painotti Marquez.

Perjantain iloisin yllättäjä oli Hondan Gresini-tiimin Alavaro Bautista. Hän oli kolmas 0,477 sekuntia Lorenzosta.

Marquezin tallikaveri, Malesian GP:n voittajana Australiaan saapunut Pedrosa oli neljäs, Yamahan tehdastallin Valentino Rossi viides ja Yamahan satelliittitiimin Cal Crutchlow kuudes. Lorenzolle 0,517 sekuntia taipunut Pedrosa kärsi iltapäivän harjoituksessa pyöränsä teknisistä ongelmista.

Phillip Island, Australia.
MotoGP-luokan 16/18 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):

  1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 1.28,961
  2. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team + 0,294
  3. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 0,477
  4. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,517
  5. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 0,576
  6. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,706
  7. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 1,204
  8. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 1,254
  9. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 1,648
10. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 1,793
11. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 1,831
12. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 1,956
13. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 2,130
14. Yonny Hernandez Kolumbia, Ignite Pramac Racing Ducati + 2,173
15. Hector Barbera Espanja, Avintia Blusens FTR + 2,325

 

Uusin numero