Haljala nostanut tavoitteitaan MM-endurossa – Kausi käynnistyy Portugalissa

Hermanni Haljala on valmis toiseen aikuisten MM-kauteensa, kun enduromoottoripyöräilijät suuntaavat kahden ensimmäisen osakilpailunsa kimppuun Portugalissa loppuviikolla. Viime kauden loukkaantuminen ei ole muuttanut jämsäläisen määrätietoista ajatusmallia parantaa tulostasoaan.

24-vuotiaalla Haljalalla on edessään viides kausi maailmanmestaruustasolla. Vuonna 2020 hän kilpaili 125-kuutioisilla pyörillä ajavien nuorten kuljettajien Youth-luokassa ja vuosina 2021-22 junioreiden J1-luokassa. Viime vuonna Haljala ajoi ensimmäisen kautensa aikuisten tasolla E1-luokassa, mikä on yksi kolmesta MM-sarjan pääluokasta E2:n ja E3:n ohella, joissa kaikissa taistellaan myös yhteisestä yleiskilpailun mestaruudesta EnduroGP-luokassa. E1-luokassa kilpaillaan pääluokkien pienimmillä pyörillä, maksimissaan 250-kuutioisilla kaksitahtisilla tai nelitahtisilla.

Haljalan kausi 2023 jäi harmittavasti kesken Slovakian MM-osakilpailussa heinäkuussa iskeneen ja leikkaushoitoa vaatineen polvivamman takia. Polvi on ollut jo pitkään täysin kunnossa ja Haljala on viettänyt alkuvuoden vahvasti ajoharjoittelun parissa Italiassa, missä hänen edustamansa EnTrophy Enduro Racing Team pitää päämajaansa. Viimeiset pari viikkoa Haljala on totutellut Portugalin maastoihin, sillä uuden MM-kauden neljä ensimmäistä osakilpailua ajetaan Lounais-Euroopan maassa. Kaksi ensimmäistä osakilpailua järjestetään tällä viikolla Fafessa.

– Tänä vuonna selkeä tavoitteeni on ajaa viiden kärkeen osakilpailuissa. Olen osoittanut potentiaalini riittävän sinne. Tilanne oli sama viime vuonna enkä ollut kaukana niiltä sijoilta, mutta loukkaantuminen pilasi kauteni. Olin parhaimmillani kuudes, enkä pidä nyt mahdottomana yltää jossakin vaiheessa myös palkintokorokesijalle, italialaisen Betan 250-kuutioisella kaksitahtisella pyörällä ajava Haljala luottaa.

– Kun polveni oli loukkaantumisen jälkeen parantunut, lähdin selkeällä treenisuunnitelmalla kohti tätä kautta. Tavoitteeni on jatkuvasti kehittyä askel kerrallaan. Ajoteknisesti olen tehnyt sellaisia ratkaisuja, että minulla on mahdollisuus kehittyä turvallisesti paremmaksi kuskiksi. Tarkoitukseni ei siis ole mennä ainoastaan ajovauhdin kasvatus edellä, vaan kyse on siitä, että otan paremman vauhdin mahdollistavia kehitysaskeleita ajotekniikassani.

Kilpaileminen käynnistyy Portugalissa perjantaina iltapäivällä supertestillä, jonka tulokset huomioidaan lauantaisessa, ensimmäisessä varsinaisessa MM-osakilpailussa. Perjantain on myös mahdollisuus testiradalla ajoon, ilmoittautuminen, pyörien katsastus, kuljettajien valokuvaus sekä avajaisohjelmaa. Toinen, erillinen MM-osakilpailu järjestetään sunnuntaina.

– Kävelin kaikki pätkät läpi keskiviikkona ja vielä torstaina lisää. Näyttää hyvältä. Crossi- ja enskatestit ovat vauhdikkaita ja makeita. Extreme-testi tulee olemaan yksi ratkaisupaikoista, ja siellä on muutama tosi tekninen kohta.

– Lämpötila on nyt alle 20 asteessa. Täällä on aiemmin satanut paljon, joten maasto on märkää. Se kuitenkin kuivuu nopeasti, koska nyt on ollut poutaista ja tuulista. Lauantaille on tosin luvattu sadetta.

Seitsemän MM-viikonloppua

MM-sarjassa järjestetään tänä vuonna seitsemän kilpailuviikonloppua kuudessa eri maassa huhtikuulta syyskuulle. Jokaisena viikonloppuna ajetaan kaksi erillistä osakilpailua, ja itse asiassa lauantain tuloksissa huomioidaan myös perjantainen supertesti. Viime vuonna Haljala ehti ajaa kahdeksan osakilpailua ennen loukkaantumistaan. Hänellä jäi saamatta tulos kolmesta viikonlopusta, mutta hän oli silti E1-luokan MM-loppupisteissä 11.

– Menneen MM-kauden kohokohtina olivat ehdottomasti Espanjan ja Ruotsin kuudennet tilat. Ajoin kauden aikana myös viiden joukkoon riittäneitä pätkäaikoja. Nostin tasoani ja osoitin potentiaalini, Haljala kertoo.

– Suomen mestaruussarjassa voitin puolestaan yhdessä osakilpailussa ensimmäistä kertaa urallani luokkani sekä yleiskilpailun. Ajoin myös muutamia onnistuneita Italian mestaruussarjan osakilpailuja.

Haljala saa tällä viikolla Portugalissa suomalaiskuljettajista E1-luokkaan seuraa Roni Kytösestä. Lisäksi junioreiden J1-luokassa kilpailee Samuli Puhakainen ja Youth-luokassa Juho Ahokas sekä Tiitus Enjala.



Hermanni Haljala
hermannihaljala.com
www.facebook.com/Haljala
instagram.com/hermanni_haljala

EnTrophy Enduro Racing Team
www.entrophymotorbike.com/enduro-team
www.facebook.com/Entrophyenduroracing
www.instagram.com/entrophyenduroracing

Enduron MM-sarja
www.endurogp.com

Enduron MM-kilpailukalenteri 2024
5.-7.4.2024 Portugali
12.-14.4.2024 Portugali
10.-12.5.2024 Romania
21.-23.6.2024 Italia
12.-14.7.2024 Slovakia
2.-4.8.2024 Wales (Iso-Britannia)
13.-15.9.2024 Ranska

Teksti: Hermanni Haljalan tiedotus, kuva: EnTrophy Enduro Racing Team

Uusin numero