Haavistolta vahvaa tekemistä kotikilpailussa

Jere Haavisto sivusi Vantaalla uransa parasta MM-eräsijoitusta.

Silve Racingin Jere Haavisto ja Eliel Lehtinen esittivät hyviä otteita Vantaan kotikilpailussa.

Motocrossin MM-sarja vieraili viikonloppuna Suomessa, kun Vantaalla kilpailtiin MM-pisteistä. Silve Racing KTM-kuljettaja Jere Haavisto starttasi viikonloppuun kovin odotuksin ja näytti paikoitellen todella hienoa vauhtia. Muutama virhe viikonlopun aikana rokotti tulosta ja vaikka ylöjärveläinen sivusi jälleen uransa parastaan MM-sarjassa ollen toisessa erässä 13., niin yhteistuloksissa tyytyminen oli tällä kertaa sijaan 17.

– Aika-ajossa oli hyvä onnistuminen, mutta karsintaerän kaatuminen toiseksi viimeisellä kierroksella harmittaa kovasti. Sunnuntaina ensimmäinen erä oli haastava, mutta toisessa erässä sain hyvän onnistumisen ja jättää sitä kautta ihan hyvän mielen viikonlopusta, Haavisto kertoi.

Eliel Lehtinen avasi MM-debyytissään pistetilinsä.

Silve Racingillä oli edustus myös MX2-luokassa, kun Eliel Lehtinen ajoi uransa ensimmäisen MM-osakilpailun. KTM-kuljettaja suoriutui debyytissään mainiosti ajaen ensimmäisessä erässä MM-pisteille ollen 20. Viikonlopun yhteistuloksissa Lehtinen oli 22.

– Nyt on ensimmäinen MM-osakilpailu ohi. Viikonloppuun mahtui ihan liikaa kaatumisia ja erot olivat todella pieniä. Positiivista oli ensimmäisen erän startti ja pystyinkin ajamaan ihan kärkikuskien kyydissä muutaman kierroksen, kunnes tein pienen ajovirheen ja kaaduin ensimmäisen kerran. Paljon on vielä töitä tehtävä, jotta näissä kisoissa pystyy pärjäämään. Nyt on MM-pistetili avattu ja jatketaan kovaa työtä, Eliel Lehtinen kertoi.

Silve Racing -tiimin kausi jatkuu ensi viikonloppuna SM-osakilpailun merkeissä Karkkilassa.

Teksti: Silve Racing Media
Kuvat: Niklas Hampinen

Uusin numero