Haapajärvi ykkönen tynkäkisassa

Tämä lyhensi kilpailun kymmeneen erään. Lisäksi erät joissa Viron piti olla tuomittiin kaikki 5-0 voittoihin muille joukkueille.

Ennakko-suosikkina kilpailuun starttasi jälleen kerran tämän vuoden Cupia mielin määrin hallinut Haapajärven joukkue. Heille odottettiin kuitenkiin tiukkaa vastusta mm. Karhulan joukkueelta, jonka riveissä Nike Lunna teki paluun loukkaantumisen jälkeen.

Kilpailun voittoon ajoi jälleen kerran Haapajärven pari Niko Siltaniemi ja Jiri Nieminen. Tällä kertaa kaksikko keräsi yhteensä 22 pistettä.

Toiseksi kilpailussa sijoittui Karhula kaksi pistettä voittajalle hävinneenä. Karhulan voittohaaveet kaatuivat Nike Lunnan jouduttua keskeyttämään kaksi kertaa ketjurikkoihin.

Päivän kolmas oli isäntäjoukkue Seinäjoki kukistettuaan neljänneksi sijoittueen Porin joukkueen pisteellä. Seinäjoki keräsi kilpailussa 15 pistettä. Päivän viimeiseksi jäi Kuusankoski. Kuusankoski koki kilpailussa epäonnea, sillä Jooa Partanen kaatui ensimmäisessä erässään kärkipaikalta.

Partanen loukkasi itseään tilanteessa sen verran että kilpailu jäi kesken, vaikka nuorukainen vielä yhden erän ajoikin kolarin jälkeen.

Kaupunki Cup jatkuu Kuusankoskella 17. elokuuta ajettavalla osakilpailulla, ollen samalla sarjan toiseksi viimeinen kilpailu tälle kaudelle.

Tulokset (kuskien pisteet ilman Viro-eriä):
1. Haapajärvi 22: Jiri Nieminen 8, Niko Siltaniemi 9
2. Karhula 20: Nike Lunna 6, Jesse Mustonen 9
3. Seinäjoki 15: Aarni Heikkilä 6, Janne Nyman 4
4. Pori 14: Jouni Viljanen 2, Jere Lehtonen 7
5. Kuusankoski 12: Jooa Partanen 2, Vili Mattila 5

Uusin numero