GP-luokasta enduron kruununjalokivi – Heinola mukana vuoden 2016 MM-kalenterissa

Nykyiset E1-, E2- ja E3-luokat säilyvät jatkossakin MM-sarjassa, mutta GP-luokasta tulee enduron ehdoton kruunujalokivi.

Sarjan promoottori ABC Communication lähtee siitä, että GP-luokkaan valikoituu 16 eliittikuljettajaa, joita säännöt eivät sido moottoritilavuuden osalta nojautuen nykyisten luokkien kalustoon.

Kyseisten kuljettajien valinnan tulee tekemään kansainvälisen moottoriliiton FIM:n endurokomissio.

GP-luokan kuljettajat eivät kilpaile E1-, E2- ja E3-luokkien mestaruuksista. Tällä pyritään lisämään kyseisten luokkien kiinnostavuutta, alentamaan kynnystä ja houkuttelemaan sarjaan lisää kuljettajia.

Remes ja Seistola ovat
itseoikeutettuja GP-luokkaan

Käytännössä kuvio toimii näin: GP-luokkaan valikoidaan kustakin nykyisestä luokasta neljä kuljettajaa, sekä näiden lisäksi edelleen neljä niin sanottua villin kortin kuljettajaa.

Parranpärinää tuskin syntyy, sillä endurokomissio kuuntelee tunnetusti herkällä korvalla valmistajia ja tiimejä.

Suomalaiskuljettajista GP-luokkaan kohinalla kurvailevat tänä vuonna E1:n maailmanmestaruudesta taisteleva Eero Remes ja E3:n mitalissa kiinni oleva Matti Seistola.

Opiskeluihin jatkossa panostava Seistola ei ole tosin vielä tehnyt vielä lopullista päätöstä MM-uransa jatkosta.

– Mikään ei ole kiveen hakattua, muotoilee Seistola.

Alustavassa kalenterissa
kahdeksan osakilpailua

ABC Communication julkaisi käynnissä olevan Belgian osakilpailun yhteydessä myös kauden 2016 alustavan MM-kalenterin.

Pohjoisen kierros tekee taas paluutaan, kun MM-pisteistä on tarkoitus ajaa kesäkuussa Heinolassa ja länsinaapurin puolella Enköpingissä. Rutinoitunut MM-isäntä Heinola on merkattu kalenteriin 10.-12. kesäkuuta.

Alustavassa kalenterissa on mukana kahdeksan osakilpailua, eli kaksi nykyistä enemmän. Kausi nytkähtää liikkeelle uusissa ympröissä, eli Marokossa huhtikuun puolivälin alla.

Enduron MM-sarjan kauden 2016 alustava MM-kalenteri:
08.-10.4. Agadir, Marokko
15.-17.4. Gouveia, Portugali
Toukokuu: Kreikka, paikka avoin
10.-12.6. Heinola, Suomi   
17.-19.6. Enköping, Ruotsi
01.-03.7. Gordexola, Espanja
15.-17.7. Fabriano, Italia
Syyskuu: paikka avoin

Viimeisin numero