GP-konkari Sacchin CRT-projekti on niellyt jo 3,3 miljoonaa euroa

– Tämä puolitoista vuotta sitten käynnistynyt projekti on maksanut kaiken kaikkiaan 3,3 miljoonaa euroa ja siihen pitää lisätä vielä arvonlisävero. Teknisten kustannusten osuus tuosta summasta on noin kolmannes, ynnää alusta loppuun italialaista Ioda Racing-tiimiä johtava Sacchi.

Venetsiassa tiiminsä presentaatiotilaisuuden järjestänyt Sacchi tähdentää, että kauden 2012 kokonaishinta on selvillä vasta viimeisen osakilpailun jälkeen.

– Lopullinen hinta riippuu kuljettajani kaatumisten määrästä, Sacchi heittää pilke silmäkulmassaan MotoGP-sarjan tulokkaan Danilo Petruccin puoleen.

Petrucci, 20, on juonessa mukana.

– Minua on luonnehdittu varmaotteiseksi kuljettajaksi, mutta olen kaatunut testikaudella jo kahdesti.

Ioda Racing ja Petrucci pääsevät mittamaan todellisen vauhtinsa sekä tasonsa 23.-25. maaliskuuta Jerezissä ajettavissa MotoGP-luokan talvikauden viimeisissä testeissä. Jerezissä on ensimmäistä kertaa koolla koko 21 kuljettajan nippu.

Takamatkalta tuleva Petrucci tietää tasan tarkkaan missä mennään testeissä ja varsinaisella MM-kaudella. Nöyristelemään ei nuorukainen silti suostu.

– En ole jäänyt urallani koskaan viimeiseksi ja enkä aio tehdä sitä alkavalla kaudellakaan.

Ioda Racing on mukana MotoGP-sarjan kaikissa kolmessa luokassa. Tiimin ehdottomasti nimekkäin kuljettaja, eli Simone Corsi kilpailee Moto2:ssa ja Louis Morciano Moto3:ssa.

– Minulla alkaa jo yhdeksäs kausi MotoGP-sarjassa. Pyöräni on kilpailukykyinen ja tavoitteeni on voittaa vihdoin jotain suurta, eli mestaruus, lataa Corsi.

Sacchin mukaan hänen tiiminsä Moto2-luokan projektin hinta liikkuu 1,2 miljoonassa eurossa. Moto3:sta hän ei puhu kustannusten valossa mitään.
 

Uusin numero