GoPro mukaan supercrossin SM-sarjaan

GoPro tulee näkymään SM-sarjan osakilpailujen varikolla oman osastonsa muodossa, jossa on mahdollista käydä tutustumassa kuumimpiin GoPro kamera ja tarvikeuutuuksiin.

Yhteistyön myötä tullaan tarjoamaan paljon uutta nähtävää myös videoiden muodossa, kun kolme suomalaista huippucrossaria liittyvät GoPron tiimin ja tulevat jakamaan ajovideoitaan kisoista ja treeneistään kotimaisen motocrossin ystäville. Tiimissä ajavat kaudella 2013 Santtu Tiainen, Riku Viljakainen ja nuorempaa polvea edustaa C/A-luokan kärkikuljettaja Jere Haavisto.

– Olen innoissani tästä mahdollisuudesta ja toivottavasti GoPro:n kautta saadaan lajia videoiden muodossa myös suuren yleisön nähtäväksi. Nyt täytyy vain ajaa kisoissa legendaarisella ”kärkeen ja karkuu” -taktiikalla, ettei muiden pyöristä lentävät sorasuihkut sotke kameran linssiä, kertoi puhelimitse Hollannista tavoitettu Tiainen.

Supercrossin SM-sarja jatkuu Turun Artukaisissa ajettavalla osakilpailulla 25. toukokuuta.
 
Tietoa SM-sarjasta

Supercross on yksi motocrossin kilpailumuodoista. Kilpailu ajetaan pudotuskaaviojärjestelmällä, joka huipentuu päivän nopeimpien ajajien finaalilähtöön. Normaalia motocrossrataa lyhyempi ja teknisempi rata takaa vauhdikkaan, näyttävän ja viihdyttävän kisatapahtuman.

Suomen mestaruus 2013 ratkeaa seitsemän osakilpailun pituisessa sarjassa, joista kaksi ensimmäistä ajettiin Helsingin MP-messujen yhteydessä Messukeskuksessa. Kesän osakilpailut ajetaan 25.5 Turussa, 20.7 Siilinjärvellä ja 10.8 Vantaalla. Kaksi viimeistä osakilpailua 25. & 26.10 Tampereen Messuhallissa. SM-osakilpailujen yhteydessä ajetaan MXCA osakilpailut, joissa 12 – 15 vuotiaat parhaat juniorikuljettajat taistelevat Suomen cup mestaruudesta.

Supercrossin SM-sarjan viralliset yhteistyökumppanit ovat Monster Energy, AllRight, GoPro, Honda, KTM, Pohjola, Veho ja Yamaha. Lisätietoa osoitteesta smlsupercross.fi    

Tietoa GoPro:sta

Half Moon Baysta, Kaliforniasta lähtöisin oleva GoPro on maailman johtava aktiviteettien kuvantallennukseen erikoistunut yritys. GoPron mallistoon kuuluvia mukana kannettavia ja varusteisiin kiinnitettäviä kameroita ja niiden lisävarusteita myydään yli 60 maassa ja USA:ssa määrättyihin urheilulajeihin erikoistuneissa liikkeissä, joita ovat esim. The Sports Authority, Sports Chalet, Cycle Gear ja Best Buy sekä myös netissä sivustolta gopro.com.
 

Uusin numero