Francesco Bagnaia olisi päässyt MotoGP:hen jo täksi kaudeksi: ”Halusin voittaa ensin Moto2:ssa”

Valentino Rossin akatemiaan kuuluva Bagnaia oli viime vuonna Moto2:n paras tulokaskuljettaja, viides kaiken kaikkiaan.

”Minulla oli mahdollisuus tänä vuonna mennä MotoGP:hen, mutta ajattelin, että oli parempi yrittää voittaa Moto2-mestaruus, koska tiesin, että tiimimme, pyörämme ja minä pystymme siihen”, sanoi Bagnaia.

Hän kertoo myös tehneensä ensi kauden MotoGP-sopimuksensa jo ennen tämän kauden alkua.

”Olen allekirjoittanut sopimuksen Pramacin kanssa ilman Moto2-voittoja, ja ihmiset ihmettelivät, miksi siirryn MotoGP:hen, kun en ole koskaan voittanut edes Moto2:ssa. Etenkin monet toimittajat sanoivat niin. Halusin tehdä sopimuksen ensi kaudesta jo ennen tätä kautta, että voisin rauhoittaa mieleni ja keskittyä vain ajamaan Moto2-mestaruudesta. Se oli tismalleen oikea päätös. Se oli minulle ilman muuta vahvuus, että pystyin keskittymään vain Moto2:een”, nuori italialainen kommentoi.

Bagnaia pitää Itävallan Red Bull Ringin kilpailua käänteentekevänä Moto2-mestaruustaistelussa KTM Ajon Miguel Oliveiraa vastaan.

”Mielestäni mestaruus on ollut minun Itävallan kilpailun jälkeen, koska otin siellä sarjan kärkipaikan. Sitten vain painoin Japaniin asti joka kilpailun täysillä saadakseni riittävän suuren eron ennen Malesiaa. Kaikkein upein voitti tänä vuonna oli Qatar, koska se oli minulle ensimmäinen, mutta myös Itävalta oli upea, koska silloin otin kärkipaikan sarjassa.”

Kaudesta 2019 Bagnaia sanoo, että hän aloittaa nollasta siirtyessään kuninkuusluokkaan. Hän uskoo kauden olevan pitkälti samankaltainen kuin 2017, joka oli miehen tulokaskausi Moto2:ssa.

”Kun saat kokonaan uuden pyörän ja menet uuteen luokkaan, olet nollapisteessä. Se on niin täysin erilaista. Tärkeää tässä uudessa seikkailussa on, että Ducati oli valmis antamaan minulle kaiken, mitä pyysin, lisäksi he todellakin halusivat minut. Olen aina halunnut ajaa Ducatilla, koska se on mielestäni kaikkein kaunein pyörä. Tänä vuonna Ducati on myös osoittanut olevansa yksi parhaista pyöristä”, Bagnaia sanoi.

”Olen erittäin iloinen voidessani aloittaa uuden seikkailun, haluan ymmärtää kaikki uudet asiat, jotka minun on ymmärrettävä oppimista varten. Teen parhaani kuten viime vuonna, kun aloitin Moto2:ssa. Tämä tuntuu jo vähän liiankin suurelta ja hienolta; ensi kaudella ajan maailman parhaiden joukossa, ja ennen kaikkea ajan Valentino Rossin kanssa.”

Uusin numero