Finnish Superbike Pärnussa: Vehniäinen vs. Penna 1-1

Superstock 600-luokassa sensijaan nähtiin uusi mies ykköskorokkeella, kun Mika Koivuniemi korkkasi kilpailukautensa voitokkaasti.

Nordic Superbike-luokan sunnuntainen pitkä, 15 kierroksinen kilpailu sujui lauantain tapaan maaottelun merkeissä. Tällä kertaa Viro pisti kampoihin paremmin ja tulos oli tasainen Suomi 1 ja 4, Viro 2 ja 3.

Vehniäinen varasti voiton Hanno Veltiltä viimeisen mutkan ohituksellaan. Voiton myötä Vehniäisen sarjajohto venähti, sillä Penna jäi kilpailussa neljänneksi Martin Pärtelpoekin takana. Penna pilasi mahdollisuutensa tuplavoittoon ajettuaan takasuoran päässä leveäksi.

Kärkinelikko saavutti ruutulipun vajaan sekunnin sisällä. Sarjassa Penna jatkaa toisena. Kolmantena majailee sunnuntain kilpailussa viidenneksi jätetty Tapio Pirilä.

Vehniäinen oli tyytyväinen omaan suoritukseensa ja kertoi hyödyntäneensä toisten virheet

– Tänään ratkaisi se, etten tehnyt virheitä ja käytin muiden mokat hyödykseni. Ei ollut kuitenkaan helppo päivä, sillä Hanno pelasi keulilla varman päälle, summasi konneveteläinen päivänsä.

– Sarjajohto kasvoi hieman, mutta mikään ei ole varmaa. Yksi nollakisa ja tilanne on aivan toinen. Jatkossa vaaditaan malttia ja pitää olla järki mukana. Mutta yritetään jatkaa voittamista, kuvaili Vehniäinen jatkosuunnitelmiaan.

Penna totesi riskin oton kostautuneen.

– Eilen riskin otto kannatti, tänään se kostautui. Oli hieno kisa ja minulla oli yhtälaiset mahdollisuudet voittoon. Ei ollenkaan paska fiilis vaikka jäin neloseksi, kuvaili Penna muistellen ratkaisupaikkaa.

– Puristin jarrussa Veltin rinnalle rystyset valkeina, muttei pyörä pysähtynyt. Ihme sinänsä, että pysyin pystyssä. Otin siinä riskin ja se meni pieleen.

Koivuniemen nopeus
ja taidot ovat tallella

Kuussatasten tuplavoittaja Mika Koivuniemi kamppaili muutama vuosi sitten Superbike-luokan Suomen mestaruudesta, mutta on sen jälkeen keskittynyt perheen perustamiseen.

Pärnun kisaan tuusulalainen lähti mukaan puolittain pilkallaan ja näytti ajotaidon säilyneen voittamalla sekä lauantaisen sprintin, että sunnuntaisen pitkän kilpailun.

Sarjassa tilanne muuttui, sillä lauantaina kakkoseksi ajanut Ville Kandelin lipsautti sunnuntaina nurin ja hopeatilan perinyt Aki Valkila valloitti sarjakärjen kuuden pisteen turvin.

Sunnuntain kilpailussa podiumin täydentänyt Joel Vinnikainen kipusi sarjassa kolmanneksi.

Kuussatasten B-luokan kilpailu kaasuteltiin SM-lähdön yhteydessä ja sen voitti edellisten kilpailujen tapaan Henri Ukonaho.

Koivuniemi jätti vauhtia reserviin.

– Pari ekaa kierrosta piti mennä täysiä. Loppukisasta olisin ehkä voinut vetää puolitoista sekuntia kovempia kierroksia. Villen kaato helpotti urakkaa tänään, sanaili konkari Koivuniemi kilpailun jälkeen.

Nässistä tuplavoittaja

Pikkuluokassakin leivottiin tuplavoittaja, sillä Felix Nässi oli edelleen herra ja hidalgo Moto 3-luokassa.

Tällä kertaa voittomarginaali päivän kakkoseen, sarjakärki Peter Palorantaan kipusi reiluun 20 sekuntiin. Voitollaan Nässi kutisti varkautelaisen sarjajohdon 30 pisteeseen.

Mikko Jeminen täydensi pikkuluokan podiumin ja kipusi sarjassa pronssitilalle.

Sivuvaunuissakin molempien päivien voitto kirjattiin samalle kaksikolle. MM-sarjaa pääasiallisesti ajava duo Petri Makkula/Harri Asumaniemi oli lyömätön.

Sunnuntaina kaksikko keskittyi rataennätyksen lyömiseen ja jätti siinä sivussa sarjajohtajan, Virolaiskaksikko Eero Pärmin/Mairon Mieusin lähes 20 sekunnin päähän.

Sarjassa toisena majaileva duo Markku Artiola/Joonas Salu oli sunnuntainakin kolmas.

Kiteeläiskaksikko, Pasit Vepsä ja Ruponen sijoittui molempina päivinä neloseksi ja jatkavat sarjaa kolmantena.

Pärnun kilpailu oli siinä suhteessa poikkeus kauden aiemmista, sillä Nordic Superbike B-luokka jouduttiin suuren osallistujamäärän vuoksi omana kilpailunaan. Sunnuntaina tonnisten B-luokan voitti virolaispilotti Allan Meriküla ennen Mikko Sorria ja Hannu Vuorista.

Pärnu, Viro.
Ratamoottoripyöräily SM-sarjan 3/6 kilpailuviikonloppu. Sunnuntain tulokset:
Moto3:

1. Felix Nässi, Honda, HelRC 18:12.676, 2. Peter Paloranta, Honda, VRT +20.500 jäljessä, 3. Mikko Jeminen, Honda, HelRC +52.852.
Tilanne sarjassa.
1. Paloranta 130, Nässi 100, 3. Jeminen 42.

Nordic Superstock 600:
1. Mika Koivuniemi, Yamaha, TuMK 19:32.474, 2. Aki Valkila, Kawasaki, HelRC +9.410 jäljessä, 3. Joel Vinnikainen, Yamaha, FMS +9.618, 4. Jani Rättö, Kawasaki, HelRC +13.608, 5. Kristian Beljajev, Yamaha , Eesti +19.443.
Tilanne sarjassa:
1. Valkila 91, 2. Ville Kandelin, Triumph, WCRC 85, 3. Vinnikainen 66.

Superstock 600 B:
1. Henri Ukonaho, Kawasaki, MP-tuki 20:00.172, 2. Mikko Uski, Honda, IMK +26.802 jäljessä, 3. Mait Vestel, Yamaha, Viro +37.646.

Nordic Superbike:
1. Kari Vehniäinen, BMW, KonnMK, 18:59.055, 2. Hanno Velt, Kawasaki, Viro +0.078 jäljessä, 3. Martin Pärtelpoek, Honda, Viro +0.650, 4. Sami Penna, BMW, MC-Muoviluoti +0.890, 5. Tapio Pirilä, BMW, MC-Muoviluoti +14.298.
Tilanne sarjassa:
1. Vehniäinen 140, 2. Penna 123, 3. Pirilä 86.

Nordic Superbike B:
1. Allan Meriküla, BMW, Viro 14:39.363, 2. Mikko Sorri, Suzuki, HelRC +2.600 jäljessä, 3. Hannu Vuorinen, Suzuki, HelRC +6.775.

Sivuvaunut:
1. Petri Makkula/Harri Asumaniemi, LCR-BMW, RiMPKK/OM 15:57.521, 2. Eero Pärm/Mairon Meius, LCR-Suzuki, Viro +19.614 jäljessä, 3. Markku Artiola/Joonas Salu, ASR-Yamaha, IMK +1:00216, 4. Pasi Vepsä/Pasi Ruponen, LCR-Yamaha, KiteeMC +1:18.457, 5. Tarmo Tempel/Priit Kass, Suzuki, Viro +1:19.055.
Tilanne sarjassa:
1. Pärm/Meius 140, 2. Artiola/Salu 112, 3. Vepsä/Ruponen 87.
 

Uusin numero