Polven leikkausoperaatiosta parhaillaan toipuva varkautelainen maarataässä oli varsin otettu saadessaan tiedon nimeämisestään.
– Tosi upea juttu. Hienoa, että pääsee ajamaan taas MM-pisteistä. Tästä saa kovasti buustia polven kuntoutukseen ja treeneihin sekä kauteen valmistautumiseen, toteaa Mustonen tyytyväisenä.
– MM-sarja alkaa vasta kesäkuun puolivälissä, joten aikaa valmistautumiseen on hyvin. Leikkauksen vuoksi pääsen aloittamaan kunnollisen harjoittelun vasta vuodenvaihteen jälkeen, jatkaa Mustonen.
– Forssa on taas mukana kisakartalla, se on tosi hyvä asia. Muutenkin sarjan kalenteria katsoessa vaikuttaa hyvältä. Radat on minulle aika sopivia, joten mielenkiinnolla ja intoa puhkuen suunnataan katsetta MM-sarjaan, sanoo Mustonen hymyillen.
Forssa palaa
MM-kalenteriin
Forssa palaa MM-kalenteriin vuoden tauon jälkeen.
MM-sarjan kolmas osakilpailu ajetaan Pilvenmäen raviradalla 27. elokuuta.
Kaikkiaan sarja käsittää viisi osakilpailua.
Mestari Kylmäkorpi
poistuu maaradoilta
Samaan aikaan kun Mustonen valmistautuu tuleviin MM-koitoksiin, ilmoitti Joonas Kylmäkorpi omilla facebook- ja kotisivuillaan lopettavansa maaradan.
Vuosina 2010-2013 Kylmäkorpi hallitsi MM-sarjaa suvereenisti ja voitti historialliset neljä maailmanmestaruutta peräkkäin.
Jatkossa Kylmäkorpi kertoo keskittyvänsä pelkästään speedwayhin.