Felix Nässi kääntää kaasukahvaa MotoGP-sarjan näyteikkunassa

Nässiä ennen maailmanlaajuisen ja äärimmäisen tiheän valintaseulan ovat läpäisseet Niklas Ajo ja Joakim Niemi. Nässi raivasi tiensä kauden 2013 Cupiin yli sadan hakijan joukosta viime vuoden puolella järjestetyssä kolmipäiväisessä valintatapahtumassa.

– Olihan se tosi siisti fiilis, kun nimeni sanottiin. Olin lähtenyt liikkeelle siitä ajatuksesta, että ei maailma siihen kaadu, vaikka minua ei vielä valittaisikaan. Nyt se on kuitenkin totta. Minulle on auennut yksi tie ja mahdollisuus huipulle, toteaa Nässi.

Nässi pitää jalat kuitenkin tiukasti maassa. Seura on tasokasta ja kyyti taatusti tuimaa, kun samoja ratoja kiertää ikäluokan maailman parhaimmisto.

– Pääsyni Red Bull Rookies Cupiin on ollut tähänastisen urani ehdoton kohokohta, mutta nythän ne työt sitten todenteolla vasta alkavat. Cupista on noussut MotoGP-sarjaan paljon kuljettajia Nikin (Ajo) tavoin ja se on tietysti myös minun tähtäimessäni lähivuosina. Ensisijainen tavoitteeni on kuitenkin varmistaa paikka Cupiin myös kaudeksi 2014, linjaa määrätietoinen Nässi.

”Hirmu paljon
uutta opittavaa”

Red Bull Rookies Cupissa kilpailee alkavalla kaudella 24 kuljettajaa 14 eri maasta.

Sarjaan tulee mukaan 12 uutta kuljettajaa helsinkiläinen Nässi mukaan luettuna. Ensimmäiset testit ajetaan perjantaina ja lauantaina Jerezin 4,4 kilometrin mittaisella radalla Espanjassa.

Nässille on luvassa Jerezin testeissä paljon uutta ja kiehtovaa pyörästä lähtien.

– Kaikki on tosiaankin uutta: sarja, radat ja pyörä. Red Bull Rookies Cupissa ajetaan nyt ensimmäistä kertaa KTM:n nelitahtisilla ja 250-kuutioisilla Moto3-luokan pyörillä, joista minulla ei ole vielä kokemusta metriäkään, kertoo Ajo Motorsport Junior Project-tiiimissä viime vuonna PM-kultaa ja SM-hopeaa GP125-luokassa kuitannut Nässi.

– Edessä on hirmu paljon opittavaa, mutta odotan malttamattomana sitä kaikkea. Alku ei ole varmastikaan helppo, sillä Jereziin on näillä näkymin luvassa sadetta, tuumii KTM RC 250 R-pyörän maistiaisia vesi kielellä odottava Nässi.

Kaikki osakilpailut ajetaan
MotoGP-sarjan yhteydessä

Red Bull Rookies Cupin seitsemäs kausi käynnistyy 20.-21. huhtikuuta Austinin uudella Circuit Of The Americas-radalla USA:ssa.

Talentit tykittävät Teksasissa MotoGP-sarjan kauden toisen MM-osakilpailun yhteydessä. Kaikkiaan 14 osakilpailua kattava Cup kulkee koko kauden tiiviisti käsi kädessä GP-sarjan kanssa.

Näytönhaluja uhkuvat nuorukaiset kamppailevat pisteistä ja näkyvyydestä Austinin lisäksi kahdeksan kisaviikonvaihteen kuluessa Jerezin, Assenin, Sachsenringin, Brnon, Silverstonen, Misanon ja Aragonin radoilla.

– Pääsen seuraamaan aitiopaikalta ja ottamaan oppia myös sitä, miten huippukuljettajat työskentelevät niin radalla kuin varikollakin, kertoo Nässi innoissaan.

Kuvio toimii samalla myös toisen suuntaan. Tiimipäälliköt ja muut MotoGP-sarjan silmäätekevät seuraavat tarkoin Rookies Cupin kuljettajien edesottamuksia.

– Omia sijoitustavoitteita on vielä tässä vaiheessa vaikea lähteä arvioimaan. Viime kaudella Cupissa nähtiin usein iso kärkiryhmä ja sinne myös minä haluan yltää. Lähden nauttimaan jokaisesta hetkestä ja ilmapiiristä yleensäkin.

Rossi koppasi Nässin
kainaloonsa Malesiassa

Heinäkuussa 15 vuotta täyttävällä Nässillä on takanaan kolme kilpailukautta. Hän ajoi ennen viime vuotta kaksi kautta MiniGP-luokassa.

Kipinä ratamoottoripyöräilyyn syttyi kuitenkin jo polvenkorkuisena. Sen sytytti lajin ehdoton ledenda, yhdeksänkertainen maailmanmestari Valentino Rossi.

– Olin pienenä seuraamassa isäni kanssa Malesian GP:tä Sepangin radalla. Pääsin pyytämään Rossilta nimmaria ja siinä samalla hän otti minut kainaloonsa. Se oli se hetki, jolloin päätin ryhtyä ratamoottoripyöräilijäksi. Siistiä!, heittää Nässi haltioissaan.

Viime viikolla 34 vuotta täyttänyt Rossi kuuluu siihen ikäluokkaan, jolle ei tarjoutunut tilaisuutta kilpailla Rookies Cupissa.

Cupista on noussut kuuden vuoden aikana parrasvaloihin kuitenkin iso tukku kovia nimiä. Mestaruudet vuodesta 2007 lähtien ovat vieneet nimiinsä ranskalainen Johann Zarco, yhdysvaltalainen J.D. Beach, tshekki Jakub Kornfeil, yhdysvaltalainen Jacob Cagne, italialainen Lorenzo Baldassarri ja viimeksi saksalainen Florian Alt, joka kilpailee tällä kaudella Moto3-luokan MM-sarjassa.

Moto3-luokan hallitsevan mestarin, Aki Ajon johtaman Red Bull KTM-tehdastiimin nykyisistä kuljettajista espanjalainen Luis Salom ja australialainen Arthur Sissis ovat hankkineet kannuksensa Rookies Cupissa.

Red Bull MotoGP Rookies Cupin kuljettajat kaudella 2013:
3 Diego Perez, Espanja
6 Corentin Perolari, Ranska
7 Aris Michail, Saksa
10 Felix Nässi, Suomi
18 Mario Tocca, Italia
19 Tarran Mackenzie, Iso-Britannia
24 Marcos Ramirez, Espanja
27 Joe Roberts, USA
28 Bradley Ray, Iso Britannia
29 Stefano Manzi, Italia
33 Enea Bastianini, Italia
34 Jordan Weaving, Etelä-Afrikka
36 Joan Mir, Espanja
40 Darryn Binder, Etelä-Afrikka
45 Olly Simpson, Australia
46 Yui Watanabe, Japani
50 Lukas Trautmann, Itävalta
54 Toprak Razgatlioglu, Turkki
64 Anthony Alonso, USA
74 Soushi Mihara, Japani
88 Jorge Martin, Espanja
95 Scott Deroue, Hollanti
96 Manuel Pagliani, Italia
98 Karel Hanika, Tshekki

Kauden 2013 kilpailukalenteri:
20.-21.4. Austin, USA/osakilpailut 1-2
4.-5.5. Jerez Espanja/3-4
28.-29.6. Assen, Hollanti/5-6
13.-14.7. Sachsenring, Saksa/ 7-8
24.8. Brno, Tsekki/9
31.8.-1.9. Silverstone, Iso-Britannia/10-11
14.9. Misano, San Marino/12
28.-29.9. Aragon, Espanja/ 13-14

Videot:
http://www.redbull.com/cs/Satellite/en_INT/Video/On-Track-From-Red-Bull-MotoGP-Rookies-Cup-To-Moto-021243285306674


http://www.redbull.com/cs/Satellite/en_INT/Video/Video-Selection-Event-2012-021243273767051


* Kuvat: Timo Nässi ja GEPA Pictures

Uusin numero