Eriksson pitelemätön Parolannummella: ”Olin kieltämättä aika ylivoimainen””

Viime kauden SM-pronssimitalisti otti ykköstilan heti startissa ja veti letkaa koko kaksituntisen kilpailun ajan.

– Olin kieltämättä aika ylivoimainen. Minun ei tarvinnut ajaa koko aikaa täysillä. Alussa otin eroa muihin, minkä jälkeen ajoin rauhallisemmin ja katselin erilaisia ajolinjoja. Tosin tuli jopa otettua vähän turhan löysästi. Piti muistutella itselle, että kisa on menossa, Eriksson kommentoi.

24MX SM Cross Countryn SM-luokan toiseksi ajoi Helsingin MK:n Henric Stigell ja kolmanneksi Jämsän Seudun MK:n Eemil Pohjola. Neljäs oli Turun Seudun Moottoriurheilijoiden Jiri Leino ja viides Jämsän Seudun MK:n Mika Tamminen.

Kangasalan Moottorikerhon isännöimässä Panssari CC VI -kilpailussa käynnistettiin myös naisten ja veteraanien Suomen Cup.

Naisten ykkönen oli viime viikonloppuna Italiassa kummatkin kilpailupäivät enduron naisten EM-avauksessa voittanut, Vantaan MK:n Sanna Kärkkäinen.

Toiseksi ajoi Padasjoen Moottoriurheilijoiden Hanna Mertsalmi ja kolmanneksi viime kauden epävirallisen mestaruussarjan, Lady Cupin voittanut Mäntsälän MK:n Marita Nyqvist.

– Ajo tuntui hyvälle, vaikken kerennyt käydä ajamassa Italian reissun jälkeen. Siellä maaperä oli aika paljon erilainen kuin täällä, mutta äkkiä totuin hiekkaisempaankin maastoon. Ensimmäisellä kierroksella kädet meinasivat puutua, mutta aukesivat kuitenkin nopeasti lämmettyään. Muuten mitään ongelmia ajaessa ei ollut ja reitti oli miellyttävä ajaa, kertoi Kärkkäinen.

40-vuotiaiden veteraanien V40-luokan Suomen Cup -avauksen ykköseksi ajoi hallitseva mestari, Hämeenlinnan MK:n Petri Pohjamo.

Toinen oli Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Tero Koskinen ja kolmas Hyvinkään Moottorikerhon Lari Lehtiö.

50-vuotiaiden veteraanien V50-luokan ykköstila matkasi Salpausselän MK:n Pekka Viljakaiselle. Toinen oli Numibia Racing Teamin Karri Tikkanen ja kolmas RCK:n Jarkko Koskinen.

Kansallisissa luokissa nuoret voitti Joni Mäkelä (VMK), U20:n Joni Kaivolainen (AsikMK), B-luokan Janne Rantanen (VMK),V60:n Timo Remes (TuMK) ja classicin Ari Kannela (HMK).

Lauantain päätti noin 250 harrastekuljettajan todellinen massalähtö. Siinä kolmen kärjen muodostivat Joona Karjalainen, Juha Raitmaa ja Jonne Katila.

Panssari CCVI oli myös enduron Suomen maajoukkueen tukikilpailu, jossa osallistumismaksut ohjattiin MM-maajoukkuematkaan.

SM-kausi jatkuu 27. kesäkuuta Jämsässä.

Tulokset:
A, SM 1/4:

1. Toni Eriksson, HMK, KTM, 2:04:41,483
2. Henric Stigell, HMK, KTM, +58,115
3. Eemil Pohjola, JSMK, Husqvarna, +1:22,170
4. Jiri Leino, TSMU, Beta, +3:14,579
5. Mika Tamminen, JSMK, Husqvarna, +4:37,087

Naiset, Suomen Cup 1/4:
1. Sanna Kärkkäinen
2. Hanna Mertsalmi
3. Marita Nyqvist

V40, Suomen Cup 1/4:
1. Petri Pohjamo
2. Tero Koskinen
3. Lari Lehtiö

V50, Suomen Cup 1/4:
1. Pekka Viljakainen
2. Karri Tikkanen
3. Jarkko Koskinen

B:
1. Janne Rantanen
2. Oskari Hellman
3. Otto Tengman

Nuoret:
1. Joni Mäkelä
2. Samuli Puhakainen
3. Tino Nuuttinen

U20:
1. Joni Kaivolainen
2. Antti Ahtila
3. Henri Partti

V60:
1. Timo Remes
2. Jukka Penttilä
3. Jarmo Hänninen

Classic:
1. Ari Kannela
2. Janne Pöyhönen
3. Jari Jerkku

Harraste:
1. Joona Karjalainen
2. Juha Raitmaa
3. Jonne Katila

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/1124920

Uusin numero