Enjalan tiimin tavoitteet korkealla

Enjala on erittäin tyytyväinen Honda tiiminsä tämän vuoden saavutuksiin.

– Tiimikuljettajat saavuttivat kaiken värisiä mitaleja ja menestystä tuli niin pienellä kuin isollakin pyörällä.

Hyvän tiimin ja tiimihengen ansiosta menestyksekkäiden kuljettajien kanssa oli kiva saada sopimus aikaiseksi myös ensivuodeksi ja heidän kanssaan myös ensisijaisesti neuvoteltiinkin. Tavoitteet on taas asetettu korkealle ensi vuotta silmällä pitäen, toteaa Enjala tiiminsä tiedotteessa.

Jari Mattilan ja Juha-Pekka Tirkkosen kilpakalustona on Honda CRF450, Miko Mellin ja Kim Teikari ajavat uudistuneella Honda CRF250 pyörillä, joista rakennetaan SE-Teamissa enduropyörät.

Sasu Enjala ja Santeri Enjala täydentävät tiimiä omalla panoksellaan niin testeissä kuin kilpailuissakin.

Mattila vaihtaa luokkaa

Mattila halusi uusia haasteita ja vaihtaa pikkunelarin 450 kuutioiseen Hondaan.

Tänä vuonna Suomen mestaruuden SM1-luokassa saavuttanut Jari Mattila tavoittelee ensi vuonnakin suomen mestaruutta ja Päitsin voittoa.

Mellinin tavoitteena taas mitali

SM1:ssä ja kerhojoukkueessa SM-pronssia, sekä edelleen Viron mestaruuden ja Päitsin yleiskilpailun toisen sijan tänä vuonna saavuttanut Mellin tavoittelee myös tulevalla kaudella SM-mitalia, mutta haluaa myös pitää hauskaa.

Aktiivinen nuorukainen on kylmäalan erikoisammattilainen ja harrastaa moottorikelkkailua, laskettelua, hiihtämistä, golfia, metsästystä, kalastusta. Mellinin voi joskus nähdä juoksu,- rullaluistelu,- tai pyörälenkilläkin.

Tirkkonen toivoo ehjää kautta
– Teikarilla takana hieno kausi

Tirkkosen tämän vuoden alkukausi meni olkapääleikkauksesta toipuessa ja talvikauden kilpailut jäivät väliin, mutta ensi kaudella J-P on taas kovassa iskussa.

Teikari pääsi kauden loppupuolella edustamaan Suomea Sixille nuorten maajoukkueeseen ja SM-sarjasta irtosi hienosti viides sija. Myös Päitsillä Mellinin kanssa saavutettu kaksoisvoitto A1-luokassa oli Teikarin kauden kohokohtia.

Teikarinki kiittelee tiimin yhteishenkeä ja mutkatonta yhteistyötä, jolloin kuljettajan on helppo keskittyä olennaiseen.

Aktiiviuran päättänyt Oskari Kantonen jatkaa tiimin valmentajana. Taustavaikkutajana tiimissä häärii monitoimimies tiimipäällikkö Jukka Aures.

– Motocrosstiimistä tiedotetaan heti kun neuvottelut saadaan päätökseen, vahvistaa Enjala.
 

Uusin numero