Enduron MM-sarja typistymässä seitsemään kisaviikonloppuun

– Siltä tosiaankin näyttää, että alkavalla kaudella ajetaan vain seitsemän MM-osakilpailuviikonvaihdetta. Tällainen tieto on ainakin minulle kantautunut tiimiltäni saamani kauden 2013 kalenterin muodossa, kertoo Husqvarnalla kilpaileva moninkertainen maailmanmestari Juha Salminen.

Enduron MM-sarjan promoottori ABC Communication julkaisi jo heinäkuussa kauden 2013 alustavan kalenterin, jossa oli mukana vielä perinteiset kahdeksan kisaviikonvaihdetta.

Myöhemmin ABC kuin myös kansainvälinen moottoriliitto FIM on karsinut sivuillaan olevista kalentereista Andorraan 12.-14. heinäkuuta kaavaillun kisaviikonlopun.

– Normaalistihan Italia on mukana MM-kalenterissa, mutta tämä vuosi tuo ymmärrettävästi muutoksen siihen, koska Sixi (Six Days Enduro) ajetaan Sardiniassa, Salminen viittaa aikavälille 30. syyskuuta-5. lokakuuta sijoittuvaan kuuden päivän mittaiseen MM-joukkuekilpailuun.

E1-luokkaan siirtynyttä Salmista ei suuremmin haittaa, vaikka MM-kalenteri typistyykin aiempaan nähden.

– Minulla on luvassa kilpailuja taas ihan riittävästi. Ajan MM:n lisäksi ainakin Italian mestaruussarjan, sekä edelleen valikoituja kisoja. Yksi kisamatka suuntautuu näillä näkymin Los Angelesiin. Kaiken kaikkiaan oma kilpailukalenterini vaikuttaa varsin toimivalta, toteaa Salminen.

Enduron MM-sarja käynnistyy viime vuoden tapaan Etelä-Amerikan kiertueella Chilessä ja Argentiinassa. Talca avaa kauden 23.-24. maaliskuuta ja seuraavan kerran MM-pisteiden kimppuun hyökätään välittömästi viikon kuluttua San Juanissa.

Kausi jatkuu toukokuussa tuttuun tapaan Espanjassa ja Portugalissa, joiden jälkeen vuoroaan odottavat Kreikka, Romania ja perinteinen päätöskisa Ranskassa. Ranskan osakilpailu ajetaan St Flour’issa tällä kertaa jo 7.-8. syyskuuta.

Enduron MM-sarjan kauden 2013 kilpailukalenteri:
06.-17.3. Talca, Chile
23.-24.3. San Juan, Argentiina
11.-12.5. Puerto Lumbreras, Espanja
18.-19.5. Torres Vedras, Portugali
15.-16.6. Kastoria, Kreikka
22.-23.6. Buzau, Romania
07.-08.9. St Flour, Ranska

* Juha Salmisen kuvat: www.janneharala.fi

Uusin numero