Enduron huippunimet koolla Messilässä

Sunnuntain kilpailussa tiukin taistelu tullaan näkemään pienimmän pyöräkoon, eli A125-luokan Suomen mestaruudesta. Nummelan Moottorikerhoa edustava Riku Nikander johtaa luokkaa 19 pisteellä, mutta lahtelainen Pentti Nurminen hengittää tiukasti kannassa. Mestaruuden ratkaisee miesten keskinäinen paremmuusjärjestys viimeisen, Messilän rinteissä ajettavan erikoiskokeen jälkeen.

Ensimmäisen SM-tittelinsä jo varmistanut Porvoon Oskari Kantonen (A-avoin) hakee Hollolasta luokkavoiton lisäksi viimeistelytreeniä kauden viimeiseen MM-kisaan sekä enduron MM-joukkuekilpailuun, 1.-6.11. Meksikossa ajettavaan Six Days Enduroon. Luokan muista palkintokorokesijoista taistelevat konkarikuljettajat Petteri Silvan ja Samuli Aro takaa-ajajanaan Valtteri Salonen.

Padasjoen Tuomas Ahonen, kauden A2504t Suomen mestari, ajaa sunnuntaina avoimessa luokassa 450-kuutioisella Hondalla, joten hopealle tähtäävät, tasapisteissä olevat Roni Nikander ja Petri Pohjamo voivat keskittyä keskinäiseen mittelöön. Kiriapua hyviin pohja-aikoihin antavat Eero Remes ja Jari Mattila. Päivän luokkavoittajasta ei ole ilman haavereita epäilystä, mutta Remeksen rinnalle palkintokorokkeen kahdelle muulle pallille on sitäkin enemmän tunkua.

Lauantaina 18.9. kansalliset kilpailijat starttaavat kuuden erikoiskokeen reitille klo 10 Laason rinneravintolan läheisyydestä, Messilän matkailukeskuksen alueella. Sunnuntaina ratkotaan kauden viimeiset SM-pisteet klo 9 alkaen. SM-luokat ajavat kisassa kolme kierrosta. Kilpailukeskuksena toimii Laason rinneravintola. Kilpailuun on ilmoittautunut 315 kuljettajaa.

Yleisöllä on kilpailuun vapaa pääsy. Käsiohjelmia (2 €) voi ostaa ennakkoon to 16.9. alkaen Kukonkoivun St1-huoltoasemalta sekä kilpailukeskuksesta. Käsiohjelmassa on kilpailun lähtöluettelo, reittiseloste ja ensimmäisen kilpailijan ihanneaika erikoiskokeille. Aikataulu on nähtävillä myös kilpailukeskuksessa. Kaikilla erikoiskokeilla on opastettu yleisöpysäköinti vierekkäin sijaitsevien lähdön ja maalin läheisyydessä. Palkintojenjako lauantaina ja sunnuntaina on tulosten varmistuttua n. klo 17 aikaan. Café Laaso sijaitsee Messilän viimeisen rinteen juurella, osoite: Rantatie 128 15980 Hollola.

Lisätietoja kilpailijoille alla olevasta linkistä.

Teksti: smlenduro.fi tiedotus.

Uusin numero