Enduroässä Aholalla iloa ja surua Italiassa

Iloa HM Honda Zanardo-tiimin suomalaiskuljettajalle tuotti menestys Italian mestaruussarjan kauden toisessa osakilpailussa. Surua puolestaan toi tieto Aholan mekaanikon Luca Piduttin isän Giorgion, 70, menehtyminen lauantaiyönä pitkäaikaisen sairauden seurauksena.
– Omistan lauantain toisen sijan ja sunnuntain voiton mekaanikolleni. Minä, vaimoni Marika ja koko tiimini otamme osaa Lucan ja hänen perheensä suruun.
Kilpailullisesti Aholan viikonvaihe kulki mainiosti. Hän hävisi lauantaina yleiskilpailun voiton vain 34 sekunnilla kaaduttuaan kahdesti crossitestillä, mutta sunnuntaina hämeenlinnalaista ei pidätellyt enää mikään. Ahola takoi yhdeksän pohja-aikaa ja kolme kolmossijaa 12 erikoiskokeella.
– Olen erittäin tyytyväinen tulokseeni. Ajoin hyvän kisan, kertoi Ahola.
Italian mestaruussarja jatkuu 23.-34. toukokuuta Pieveboviglianassa. Seuraava MM-osakilpailu odottaa puolestaan vuoroaan 13.-14. kesäkuuta Aholan seuratasolla edustaman Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan isännyydessä.
Ahola johtaa 1-luokkaa 16 pisteellä Portugalin, Espanjan ja Italian MM-osakilpailujen jälkeen.
Kolmatta peräkkäistä maailmanmestaruutta tavoitteleva ja kesäkuussa pitkästä aikaa kotiyleisönsä eteen palaava Ahola on voittanut kuudesta ajetusta kisapäivästä viisi.
Ainoan tappionsa Ahola on kokenut Espanjan osakilpailun jälkimmäisenä ajopäivänä, kun hänen lähin uhkaajansa, italialainen KTM-kuljettaja Simone Albergoni pystyi kukistamaan suomalaisen 17 sekunnilla Igualadan kuravellissä.

Uusin numero