EM-sarjan kärjessä tyylittelevä Tuuli nousi toiseksi Imolassa

Voittoon paalupaikalta viiletti Kawasakilla ajava italialainen Marco Faccani, joka johti kilpailua avauskierroksesta lähtien.

Vauhtiaan koko ajan tasaisesti kiristänyt Tuuli nousi Kallio Racingin Yamahalla lopulta 3,270 sekunnin päähän voittajasta 12 kierrosta käsittäneessä helteisessä kilpailussa.

Highsider lähellä

Tuuli näytti kaatuvan rajusti jo avauskierroksella, mutta hän pelasti tilanteen mestarillisesti.

– Highsiderhan siinä oli tuloillaan, eikä pyörä ollut enää oikein lapasessa, mutta sain onneksi selvitettyä tilanteen. Tulin ekaan mutkaan kolmantena, mutta putosin tuon läheltä piti-tilanteen jälkeen yhdeksänneksi, kertoi Tuuli.

Nuorukainen sai kuitenkin kasattua itsensä nopeaan tahtiin.

– Tein vahvan nousun ja ajoin järkevästi tasaisen hyviä ja aika-ajoja parempia kierrosaikoja. Ohituksissa oli otettava vähän riskiäkin, mutta tilanne pysyi siltä osinkin hallinnassa.

Faccani oli tällä kertaa pitelemätön.

– No, Faccanihan on Italian mestari ja ajanut Imolassa pari kierrosta minua enemmän. Uskon, että olisin pystynyt silti taistelemaan häntä vastaan voitosta, jos ekalla kierroksella ei olisi tapahtunut tuota ylimääräistä kuviota.

– Toinen sija on kuitenkin hyvä ja ylsin siihen tavoitteeseeni, mitä olin lähtenyt täältä hakemaankin, eli säilyttämään johtoni sarjassa, korosti Tuuli.

Imolassa oli kauttaaltaan kuumat oltavat, sillä ilman lämpötila oli kisan käynnistyessä 27 astetta ja radan pinnasta mitattuna edelleen 13 pykälää enemmän.

Tuulen molemmat tiimikaverit Eemeli Lahti ja Valter Patronen täydensivät mainiota suomalaispäivää yltäen pistesijoille. Lahti ajoi 12:nneksi ja Patronen 15:nneksi. Erot kärkeen kirjattiin numeroin 22,101 ja 26,582.

Lahti starttasi kisaan ruudusta 13. Patrosen lähtöruutu oli 21.

Tuulella on koossa kolmen osakilpailun jäljiltä 58 pistettä. Faccani nousi voitolla kahden pisteen päähän.

Kärkikaksikko alkaa erottua muista, sillä kolmantena olevan ja Imolan kisassa kahdeksanneksi Kawasakillaan ajaneen italialaisen Andrea Tuccin pistetili näyttää 39:a.

Lahden 14 pistettä oikeuttavat sijaan 11. Pistetilinsä avannut Patronen on sarjassa sijalla 23.

Superstock 600-luokan seuraava osakilpailu ajetaan 22. kesäkuuta Marco Simoncellin nimeä kantavalla Misanon radalla San Marinossa.

– Misano saattaa olla vähän hankalampi homma. En ole ajanut siellä vielä kierrostakaan, tuumi Tuuli.

Realle Superbiken paalu

Imolassa ajetaan sunnuntaina Superbike-luokan kauden viides MM-osakilpailu.

Kahteen kilpailuerään paalupaikalta ampaisee Hondaa käskyttävä britti Jonathan Rea, joka pysäytti kellot aikaan 1.46,289.

Rea saa eturiviin rinnalleen Aprilian ranskalaiskuljettaja Sylvain Guintolin ja Ducatilla matkaa taittavan italialaisen Davide Giuglianon.

Rea kukisti Guintolin 0,265 sekunnilla. Guintoli puolestaan pystyi pitämään Giuglianon tuhannesosan turvin takanaan.

Hallitsevana mestarina sarjaa johtava britti Tom Sykes päätyi Kawasakillaan aika-ajossa kuudenneksi 0,478 sekuntia kärjessä.

Superstock 600-luokan EM-osakilpailun täydelliset tulokset:
http://resources.worldsbk.com/files/results/2014/ITA1/ST6/001/CLA/Results.pdf
 

Uusin numero