Eliakselle sakot ja ulos treeneistä

Tähän on tultu, kun MotoGP-sarja palaa tänään lyhyeltä kesätauoltaan Brnon radalla Tshekissä: Gresinin tiimiä on sakotettu 3000 eurolla ja mikä oleellisinta, tuomaristo on päättänyt pitää Eliasin visusti sivussa radalta Moto2-luokan ensimmäisen ja varsin tärkeän harjoitustunnin aikana.
Rangaistus rapsahti siitä, kun Elias testasi Moriwaki-pyöräänsä viime viikonvaihteessa sääntöjen vastaisesti GP-sarjaan kuuluvalla Misanon radalla San Marinossa.
Elias johtaa MM-sarjaa 42 pisteellä, joten noloon valoon joutunut Gresinin tiimi päätti hyväksyä rangaistuksensa mukisematta.

Urallaan yhden MotoGP-luokan MM-osakilpailun Portugalissa voittanut Elias lukeutuu niihin kuljettajiin, joiden nimi on vahvasti tapetilla ensi kauden siirtomarkkinoilla. Eliasin nimi on liitetty viimeksi Suzukiin, josta GP-konkari Loris Capirossi vaihtaa maisemia.
Capirossin kantilta on pidetty selviönä, että hän ajaa ensi kaudella Mika Kallion ja Aleix Espargaron nykyisessä Pramac Ducati-tiimissä. Capirossi tosin vinkkasi Tshekin GP:n alla, että muitakin vaihtoehtoja on olemassa.
– Pramac on vahvoilla, mutta neuvottelen myös Hondan LCR-tiimin kanssa.
Playboyn sponsoroiman LCR:n väreissä ajaa Randy de Puniet, jolle jatkossa Yamahan Tech3-satelliittitiimi on toinen vaihtoehto.
Tech3:een tulee tilaa, kun Ben Spies nousee Yamahan tehdastiimiin Valentino Rossin tilalle ja Colin Edwards suunnittelee paluuta superbike-luokkaan.

Rossin Ducati-sopimus
julkistetaan sunnuntaina

Julkinen salaisuus, eli Rossin Ducati-sopimus vahvistetaan Brnossa kisan jälkeen sunnuntaina.
Tämä tietää samalla sitä, että Rossi ei pääse tietenkään testaamaan Yamahan kauden 2011 prototyyppipyörää maanantaina Brnossa. Sen homman hoitavat hurjassa vireessä oleva Jorge Lorenzo ja hänen tuleva tiimikaverinsa Spies.
Kisakauden ensimmäinen kuninkuusluokan testipäivä ajettiin toukokuun alussa Jerezissä ja se toinen ja samalla siis viimeinen vetäistään Brnossa.
Brnon jälkeen testipuuhiin päästään seuraavaksi ja uudella miehityksellä käsiksi MM-sarjan päätöskisan jälkeen marraskuussa Valenciassa.

Uusin numero