Eemil Pohjola sinetöi Päitsin voiton

Eemil Pohjola (kuva Milla Vahtila)
Päijänteen ympäriajoa koko viikonlopun hallinnut Eemil Pohjola vahvisti tänään Päitsin yleiskilpailun voittonsa ja ansaitsi ensimmäisen kiinnityksen kaikkien endurokuskien havittelemaan Päijänne-kilpeen.

Eemil Pohjolan ero toiseksi tulleeseen Aleksi Jukolaan oli lopulta liki seitsemän ja puoli minuuttia.

– Nyt on erittäin hyvä fiilis, eikä viikonloppu olisi voinut mennä paremmin. Oli hienoa ajaa koko viikonloppu kärjessä. Iso kiitos kaikille tukijoille, toteaa tyytyväistäkin tyytyväisempi mies.

Vieläkin leveämmin hymyilee Pohjolan tyttöystävä Karoliina Hurskainen, joka aina kiertää Pohjolan huoltojoukoissa tukemassa. Hän vahvistaa kyynelet silmissä, että Päitsin voittoa on haviteltu pitkään.

Toiseksi yleiskilpailussa ylsi viime vuoden voittaja Aleksi Jukola, joka ei pystynyt kuin pudistelemaan päätään Pohjolan vauhdille.

– Ajoin hyvin, mutta Pohjola veti kovempaa.

Kolmossijasta käytiin tiukkaa taistoa loppumetreille asti, ja kolmanneksi ylsi lopulta Eemil Helander.

Miehiä vastaan kisaava ja heidät Päitsille voittamaan tullut Sanna Kärkkäinen vei myös sunnuntaina B-luokan voiton ja ajoi yleiskilpailun sijalle 23.

– On älyttömän hieno fiilis. Tiesin, että kuntoni kestää maaliin asti, hän hehkuttaa kasvot säteillen.

Trophy-reitin voittoon ajoi Jaakko Schildt, josta tulee näin ensimmäinen Trophy-kiertopalkinnon saaja.

Kaksipäiväisen Päitsin aikana kilpailtiin yleiskilpailun lisäksi molempina päivinä myös SM-pisteistä eri luokissa. Lisäksi kilpailuun osallistui kymmeniä enduroharrastajia, joille tämä kaksipäiväinen märissä ja kylmissä olosuhteissa tänä vuonna ajettu kisa oli mitä suurin sisun- ja taidonnäyte.

Näin saatiin päätökseensä 84. Päijänteen ympäriajo. Iso kiitos kaikille kilpailijoille, jäjestäjille, huoltotiimeille, vapaaehtoisille, tukijoille, yhteistyökumppaneille ja katsojille!

Päitsin yleiskilpailun 10 parasta 2019:

1. Eemil Pohjola
2. Aleksi Jukola
3. Eemil Helander
4. Antti Hänninen
5. Mika Tamminen
6. Roni Kytönen
7. Henri Himmanen
8. Joni Kaivolainen
9. Teemu Lehtimäki
10. Henry Olenius

Uusin numero