Ducatin presentaatio verkossa

Ducatilla on ollut jo pitempään tapana esitellä uusi pyöränsä tammikuussa Madonna di Campiglion hiihtokeskuksen jylhissä maisemissa yhdessä Ferrarin kanssa järjestettävässä Wroom-tapahtumassa.

Tämä vuosi toi kuitenkin muutoksen yksinkertaisesti siitä syystä, että GP12-pyörä oli Wroom’in aikoihin vielä rakenteilla Bolognan tehtailla.

Ducatin kauden 2012 poikkeuksellinen presentaatio järjestetään 19. maaliskuuta klo 14 Suomen aikaa. Italiasta käsin tulevaa suoraa lähetystä voi seurata osoitteessa http://www.facebook.com/TimOfficialPage.

MotoGP-luokan viimeinen testijakso ajetaan 23.-25. maaliskuuta Espanjan Jerezissä. Andalusiassa ovat ensimmäistä kertaa mukana kuninkuusluokan kaikki 21 kuljettajaa CRT-tiimejä myöten. Osa CRT-tiimeistä testaa tämän viikon torstaina ja perjantaina Aragonin radalla Espanjassa.

Ducati-presentaation ajoitus merkitsee samalla myös sitä, että katteiltaan toistaiseksi mustanpuhuvat pyörät nähdään Jerezissä lopullisessa värityksessään.

MM-kausi käynnistyy 8. huhtikuuta Losailin valaistulla radalla Qatarissa. Losailin GP on jaettu viime vuoden tapaan neljälle päivälle, jolloin ensimmäiset harjoitukset ajetaan jo torstaina.
 

Uusin numero