Ducatia ravisuttaa melkoinen puhuri: Preziosi sivuun ja runko Suterilta?

Italialaislähteet ovat pitäneet jo varmana sitä, että Ducati Corsen päällikkö ja moottoriguruksi luonnehdittu Filippo Preziosi saa lähteä pitkän päivätyön jälkeen.

Ducatin taival on ollut yhtä tuskaa MotoGP-luokassa sitten Casey Stonerin siirtymisen Hondalle. Kuninkuusluokan seitsenkertaisen maailmanmestarin, sunnuntaina Valenciassa kahden kauden mittaisen Ducati-uransa paketoivan Valentino Rossinkin osalta ”pyhä italialainen liitto” on ollut oikeastaan pelkkä pannukakku.

Ducatista ei ole pystytty kehittämään voittajapyörää ja Yamaha sekä Honda ovat karauttaneet entistä kauemmas horisonttiin.

Yhdysvaltalainen Nicky Hayden jatkaa vielä ensi kauden Ducatilla, jonne hän saa uudeksi tallikaverikseen Rossin maanmiehen Andrea Dovizioson. Doville tarjoutuvat ensimmäiset maistiaiset Ducatista tulevana tiistaina ja keskiviikkona Valenciassa ajettavissa testeissä.

Kuljettajien roolijako on selvillä, mutta Rossin hyvänä henkilökohtaisena ystävänä tunnetun Preziosin tilanne on siis pitkälti avoin. Kotimatka Bolognaan saattaa alkaa jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa.

Preziosin potkujakin suuremmaksi ja rajummaksi muutokseksi – siis toteutuessaan – voidaan nostaa se, jos varikkohuhut pitävät paikkansa runkovalmistajan osalta.

Näiden huhujen mukaan Ducati keskittyy jatkossa yksinomaan moottorin kehittämiseen, jolloin pyörän runko tulisi Suterilta.

Suter on jo tiettävästi ehtinyt käydä kesän kuluessa neuvotteluja Audin isojen herrojen kanssa.

Ducatin taholta tosin kaikki kiistettiin ainakin vielä lauantaina iltapäivällä Valenciassa.
 

Uusin numero