Ducati Scrambler 1100 Sport VS. Kawasaki Z900RS – Räyhäkät Retrot

Oikea käsi kaasukahvalla, moottori vastaa, vaihteiston selkeä välitys ja tie, joka muuttuu koko ajan mutkaisemmaksi. Kaikki on yhtä, ja endorfiinitaso nousee pilviin. 

Painelemme eteenpäin uskomattoman hienona alkukesän päivänä painostavassa helteessä. Liikennettä on niukasti, ja edeltävinä päivinä suunniteltu, käytännössä katsoen ennen kokematon reitti pumppaa suoniin loputtomasti ajoriemua.
Tänä vuonna Kawasaki lanseerasi Z900RS:n, perusteellisesti ja komeasti toteutetun retroversion viime vuoden streetfighter-uutuudesta, Z900:sta.

Z900RS on myös pullollaan yksityiskohtia ikonisesta Z900/Z1-pyörästä vuodelta 1972. Pyörää saa kahtena versiona, joista toinen on vakiopainotteisempi ja toinen on bikinikatteella, matalammalla ohjaustangolla ja maukkaan vihreällä maalipinnalla varustettu Cafe. Me valitsimme kokeiluun näistä ensin mainitun.

Päinvastoin kuin Kawasaki, Ducati lähti retroaallolle aikaisessa vaiheessa ensimmäisillä Scrambler-malleillaan. Ensimmäisistä 800-kuutioisista tuli suosittuja, mutta ne eivät aivan pärjänneet vertailussa Triumphin ja BMW:n 1 200-kuutioisille, joissa on enemmän tehoja. Tänä vuonna Ducati on korjannut tilanteen ja luonut Scrambler 1100-mallin, jonka moottori on otettu Monster 1100 EVO:sta ja jossa on aivan uusi alusta. Mallia saa 1100-, 1100 Special- ja 1100 Sport -versioina. Me valitsimme ajoon Sport-version, jossa on Öhlinsin vaimentimet.

Kawasakin nätin alkuperäisputken läpi kuuluu nelisylinterisen 900-kuutioisen tehopakkauksen hämmästyttävän muhkea murina. Ducati vastaa kunnioitusta herättävän tylyllä jylinällä. 

Kawasakin vaijeriohjatusta kytkimestä ei saa juuri mitään vastusta. Vaihteisiin on alkuun hiukan hankala saada hyvää tuntumaa, mutta kevyt vastus on otollinen kaupunkiliikenteessä niiailtaessa ja parkkihallissa ajettaessa. Jalkojen kulma on rento, ja ajoasento kromatun ja hiukan taaksepäin nojaavan ohjaustangon takana on mukava. Satula on yhtä hyvännäköinen kuin mukavakin, ja ansaitsee sekin kunnon kehut.

Kiirehdimme pois kaupunkiliikenteestä, ja kun vihdoin pääsemme maanteille irrottelemaan, vääntöoptimoitu Z900-moottori pääsee oikeuksiinsa. Siitä löytyy ytyä jo alhaisilla kierroksilla, ja se tarjoaa tasaisen ja hienon tehokäyrän. Alle 7 000 kierroksella se vetää voimakkaammin kuin tavallinen Z900, muun muassa uusien nokkien ansiosta.

Imua ja ilmansuodatinkoteloa on säädetty, ja moottori on saanut painavamman vauhtipyörän. Pehmeä kaasuttelu mutkien halki on lastenleikkiä. Huomaan, että pysyttelen mieluiten keskirekisterissä kolmos- ja nelosvaihteilla. Z900RS:ssä ei ole ajotiloja, mutta siitä löytyy säädettävä luistonesto. Ensiksi mainittu olisi eduksi, koska kaasuvaste voi tuntua hiukan ärhäkältä tylsemmässä ajossa. Ainakin tämä ominaisuus kiinnitti huomion Ducatiin verrattuna. Vaihdelaatikko on selkeä ja helppokäyttöinen klassiseen Kawasaki-tyyliin. Kuten tavallisessa Z900:ssa, se on tiheävälityksinen, ja RS:n vahvavääntöisen säädön takia löydämme itsemme usein puksuttamasta kuutosella siinä missä Ducati tahkoaa Kawasakin rinnalla nelosvaihteella.

Ylempiä runkoputkia on säädetty klassisen tankin saamiseksi paikoilleen. Sen sisältä löytyy Kawasakin down draft -imu ja 17 litraa bensiiniä. Satulan korkeus on 40 millimetriä korkeampi kuin Z900:ssa, mikä on selvä parannus minulle, jolla on mittaa 179 senttimetriä. Se lisää liikkuvuutta satulassa ja sen myötä käsiteltävyyttä vauhdissa. Vaikka Z900RS:n tankki on leveä, se ei häiritse ajoa. Etujarrun tuntuma on hieno, ja jarruvoimaa on helppo annostella. KYB-haarukka tuntui sitä paremmalta, mitä enemmän ajoimme. Jarrutuksissa ja kaarteisiin ajossa kuluneilla pikkuteillä se hoiteli tehokkaasti routavauriot ja muut kuopat tiessä.

Ajoasento Scrambler 1100 Sportin päällä on kompakti Kawasakiin verrattuna. Kädet tarttuvat matalaan mutta leveään ohjaustankoon, ja jalat laskeutuvat ylös nostetuille jalkatapeille. Matala ohjaustanko on Sport-version erityispiirre. Hydraulinen kytkin antaa oikein hyvän tuntuman ja sopivan vastuksen. Vaihdelaatikko on hiukan jäykempi kuin Kawasakissa, mutta vähintäänkin yhtä toimiva. Ainoa kerta, kun se hangoittelee vastaan, on vapaalle vaihdettaessa. Scrambler 1100:ssa on Active-ajotila aktivoituna pyörää startattaessa. Se antaa nopean kaasuvasteen ja luistonestotason, joka sopii sporttiseen ajoon. Journey-ajotilassa kaasuvaste on hiukan rauhallisempi ja luistonesto reagoi nopeammin. Kolmas ja viimeinen ajotila, City, laskee tehot 75 hevosvoimaan ja antaa varovaisen kaasuvasteen sekä mukauttaa luistoneston kaupunkiliikenteessä ajoa varten. Olemme suurimman osan ajasta Active-tilassa, joka sopii maantieajolle parhaiten. Journey-tila toimii maantiellä hienosti, mutta suosimme sitä vasta, kun liikennettä on enemmän. Hyvin varovainen City-tila tuntuu hieman turhalta.

Scrambler 1100 Sport herää eloon mutkiin heittäydyttäessä. Suunnan vaihto on helppoa, ja rennon sporttinen ajoasento kutsuu aktiiviseen ajoon. Leveä ohjaustanko tuo hallinnan tunnetta, ja oikein hienot Brembon jarrut ovat tehokkaat ja antavat täsmällisen tuntuman.

Vahvavääntöinen ilmajäähdytteinen moottori on viihdyttävä, muttei pärjää Kawasakin suoraviivaiselle tehonkasvulle. Ducatin twin antaa kunnon sysäykset kapeammalla alueella, 6 000 ja 8 000 kierroksen välimaastossa.

Keula ja takaiskari olisivat voineet toimia paremmin. Ensivaikutelmamme Ducatin etuhaarukasta oli, että jarrutuksessa se sukelsi voimakkaammin kuin Kawasakin KYB-haarukka. Tiet, joilla ajoimme, vaihtelivat niin, että meno oli osittain niiaavaa ja osittain fantastista pyyhältämistä, mutta päällysteen taso oli tasaisen ruotsalainen. Takavaimennin oli kova, joten epätasaisuudet tuntuivat alustassa ja satulassa. Pyörät saivat useita kertoja päivän aikana tuta routavaurioita ja muita epätasaisuuksia kesken mutkaa tai sen ulostulossa. Näissä tilanteissa Ducatin keula ei ehtinyt nielaista epätasaisuuksia, vaan ne jatkoivat matkaansa leveään ohjaustankoon, missä ne tuntuivat vähemmän mieluisilta nykäyksiltä. 
48 millimetrin keula on kuitenkin täysin säädettävä, ja pienellä ruuvauksella tätä ominaisuutta saa varmasti osittain korjattua.

Pysäköimme pyörät leppeässä alkukesän illassa. Monien kymmenten viihdyttävien kilometrien jälkeen ne ovat täynnä murskaantuneita hyönteisiä. Kun pyörät on varustettu aikaisempaa isommilla moottoreilla ja niihin voi valita esimerkiksi kahvanlämmittimet ja muita mukavuuksia, näiden modernien retrokoneiden käyttömahdollisuudet kasvavat.
Taitoimme joitain kymmeniä kilometrejä matkaa tuulen tuiverruksessa moottoritiellä, ja molemmat koneet tärisevät jonkin verran – selkeimmin Ducati, jossa sekä ohjaustanko että jalkatapit tärisevät kunnolla 5 000 kierroksella. Nämä pyörät kuitenkin kuuluvat mutkaisille teille, ja mieluiten ne vie pitkille päiväetapeille.

Tässä kaksintaistelussa minun ääneni menee muitta mutkitta Kawasaki Z900RS:lle. Se tekee vaikutuksen fiksulla ja hyvännäköisellä muotoilullaan, ja on samalla uskomattoman viihdyttävä ja turvallinen tien päällä.