Ducati käynnistää tuotannon uudelleen

Noin puolitoista kuukautta suljettuna olleella Ducatin tehtaalla käynnistetään tuotantoa uudelleen.

Maaliskuun 13. tehtaansa väliaikaisesti koronaviruksen edellyttämien uudelleenjärjestelytoimien vuoksi sulkeneen Ducatin tuotantotauosta tuli ennakoitua pidempi Italian suljettua kaiken ei-kriittisen toiminnan. Tilanteen parannuttua Italiassa on päätetty avata kansantaloudelle tärkeitä toimintoja, joihin myös Ducati kuuluu.

Ducatin Borgo Panigalen tehtaan toimintaa on alettu käynnistää uudelleen 27. huhtikuuta alkaen. Tehtaalla toimivat vain välttämättömät työntekijät ja heitä koskevat tarkat suojaavat toimet. Kaikki moottoripyörien valmistamiseen liittymättömät työntekijät työskentelevät etänä. Ducatilla sovelletaan valmistajan kanssa samaan konserniin kuuluvan FAW-VW:n Chanchungin tehtaalla käytettyjä toimia – FAW-VW:n tehdas oli suljettuna vain viikon ajan, kunnes tuotantoa jatkettiin tiukkojen suojaustoimien avulla.

Ducatin soveltamiin toimiin kuuluvat muiden muassa hengityssuojien käyttö, kehonlämmön mittaukset, kontaktien minimointi työpisteillä sekä ruokalassa sekä seitsemän tunnin työvuorot kontaktien minimoimiseksi vuoronvaihdon yhteydessä.

– Olemme työskennelleet viime viikot kovasti minimoidaksemme riskejä ja olemme valmiita aloittamaan toiminnan uudelleen. Virus on yhä liikkeellä, joten meidän on oltava erittäin varovaisia ja pyrkiä estämään sen leviämistä kaikin tavoin, kertoo Ducatin toimitusjohtaja Claudio Domenicali.