Ducati haluaa Lorenzon

Marc Marquezin kahden vuoden Honda-jatkosopimus ei tullut kenellekään yllätyksenä. Päinvastoin.

Kaikki ennusmerkit viittaavaat yhä vahvemmin myös siihen, että jo kahdeksatta kautta Hondan tehdastiimissä – tosin ilman mestaruutta – kilpaileva Dani Pedrosa jatkaa Marquezin rinnalla.

HRC:n Shuhei Nakamato huikkasi Sepangin toisella talvitestijaksolla palmujen katveesta kovaa tekstiä vakuuttamalla, että hän on pikapuoliin yhteydessä Lorenzoon. Sillä rintamalla on ollut kuitenkin hiirenhiljaista.

Suut ovat pysyneet visusti supussa viimeistään sen jälkeen, kun Hondan tiimipäällikkö Livio Suppo antoi Nakamoto-san'in ymmärtää, ettei nykyistä harmoniaa kannata riskeerata Lorenzon hahmossa.

Yamaha

Ja entä sitten tapaus Valentino Rossi?

"Tohtorinkin" osalta sopimus alkaa olla taputeltu ja enää julkistamista vailla. Rossi jatkaa Yamahalla vielä kaudet 2015-16.

Takaporttina on se, että jos homma ei pelitä ensi vuonna, niin Pol Espargarolle käy kaudella 2016 kutsu Tech 3-satelliittitiimistä tehtaan ryppääseen. Sen vaihtoehdon mahdollisuus on pedattu jo hyvissä ajoin.

Niin, eikä sekään ole suinkaan mikään mahdottomuus, että Lorenzo vetää vielä kertaalleen puumerkkinsä Yamahan 2-vuotiseen jatkopahviin.

Lorenzo on antanut ymmärtää, että hän ei jatka aktiiviuraansa välttämättä enää ainakaan useita vuosia ja myös sen, että hän haluaa poistua parrasvaloista nimenomaan Yamahan miehenä.

Ducati

Lorenzo ei tarttunut aikoinaan Hondan tarjoamaan tuhtiin täkyyn sen jälkeen, kun Casey Stoner päätti poistua GP-kekkereistä. Myöskään Ducatin tyrkyttämät kahdeksan miljoonaa euroa eivät saaneet Lorenzon pääntä kääntymään.

Mutta Ducati ei anna periksi. Se on jälleen Lorenzon perässä ja Yamahaan verrattuna isommalla rahatukolla.

Ducati Corsen nykyisen pomon Gigi Dall'Ignan tiedetään olevan erittäin kiinnostunut Lorenzon palveluksista. Kaksikolla on yhteistä historiaa jo 250-kuutioisten Aprilia-ajoista lähtien.

Ja sekin tiedetään, että Cal Crutchlow ajaa Ducatin tehdastiimissä vielä kauden 2015, mutta tuskinpa enää Andrea Dovizioson rinnalla.

Dovizioso on saanut Ducatin hyvään iskuun meneillään olevalla kaudella, mutta miestä on heitelty viime vuosina siksi paljon tiimistä toiseen, että se alkaa olla hänelle jo arkea.

Ensin Honda tavallaan hylkäsi Dovizioson ja sen jälkeen Yamaha teki vastaavan tempun. Dovilla riittää kuitenkin kysyntää ja MotoGP-luokkaan ensi kaudella palaava Suzuki tarjoaa hänelle taatusti riittävän haastavan työmaan. Ja ihan kelpo työkalunkin.

Marc VDS

Mielenkiintoista, erittäin mielenkiintoista on nähdä myös se, mihin Mika Kalliota ajattava Marc VDS-tiimi päätyi MotoGP-luokan suunnitelmissaan.

Marc VDS suunnittelee lähtevänsä ensi kaudella kuninkuusluokkaan Kalexin rungosta ja Yamahan moottorista koostuvalla paketilla.

Jos suunnitelma toteutuu, niin kyse on yhden kuljettajan tiimistä. Sarjaa hallinoiva Dorna ei lähde tässä tilanteessa tukemaan kahden kuskin kokonaisuutta.

Varikkohuhuissa on nostettu esiin vastaavalla Open-luokan Yamaha-paketilla myös Sito Ponsin tiimin Maverick Vinalesin nimi.

Viime kaudella Moto3-luokan maailmanmestaruuden saavuttanut ja tänä vuonna Moto2:ssa jo yhden osakilpailuvoiton tililleen napannut, Aki Ajon manageroima Vinales on rinnastettu vauhdiltaan ja taidoiltaan itseensä Marqueziin.

Se on paljon se.
 

Uusin numero