Dovizioson ja Rossin ruuti kuivinta Sepangin sateessa

Malesian GP näytti jo kääntyvän Rossin eduksi, kun hän teki kylmäpäisen ratkaisunsa yhdeksän kierrosta ennen ruutulippua painamalla Yamahallaan väkisin Dovizioson Ducati-tallikaverin Andrea Iannonen ohi.

Rossi piti lopulta pintansa kärkikaksikossa karmeiden olosuhteiden vuoksi 20 minuutilla siirretyn ja 19 kierroksen mittaiseksi kisaksi typistetyn väännön loppuun asti, sillä kolmanneksi päätynyt tallikaveri Jorge Lorenzo jäi ”Tohtorista” reilut kahdeksan sekuntia.

Maailmanmestaruuden jo kolme viikkoa sitten Japanissa varmistanut Hondan Marc Marquez koki kohtalonsa kaatumisen muodossa kahdeksan kierrosta ennen maalia. Marquez eteni siinä vaiheessa neljäntenä.

Iannone meni puolestaan kakkossijalta nutulleen heti seuraavalla kierroksella.

Voitosta kehkeytyi sen jälkeen kahden kuljettajan, eli Rossin ja tämän Iannonen kaatumista seuranneella kierroksella ohittaneen Dovizioson välinen kauppa.

Rossi teki pienen virheen, Ducatille kauden toisen kuninkuusluokan voiton kuitannut Dovizioso rankaisi ja se oli sitten siinä.

Voitto oli Doviziosolle uran toinen kuninkuusluokassa. Ensimmäinen oli jo seitsemän vuoden takaa kaudelta 2009.

– Vaikea kisa, mutta halusin todellakin voittaa tänään, kiteytti lyhytsanainen Dovizioso.

Rossi myönsi tienneensä viiden viimeisen kierroksen ajan, että hän ei pysty enää ajamalla kukistamaan maanmiestään.

– Olin vielä siinä vaiheessa optimistinen voiton osalta, kun ohitin Iannonen. Rata alkoi kuitenkin kuivua, minulla ilmeni ongelmia eturenkaan kanssa ja minun oli otettava vähän rauhallisemmin. Harmi, sillä mahdollisuudet voittoon olivat olimassa, mutta toisaalta sarjan tilanteen osalta tämä sijoitus on todella hyvä, totesi Rossi.

Kauden viimeinen osakilpailu ajetaan 13. marraskuuta Valenciassa, jolloin Mika Kallio lähtee parhaansa mukaan, mutta samalla ilman varsinaisia tulostavoitteita hämmentämään kuninkuusluokan pakkaa KTM:n villin kortin kuljettajana.

Uusin numero