Dovizioso riisti Rossilta paalupaikan Assenin dramaattisessa aika-ajossa

Viimeksi reilu vuosi sitten paalupaikan Mugellossa ajetussa Italian GP:ssä saavuttanut Dovizioso pysäytti kellot aika-ajossa lukemiin 1.45,246, joilla hän kukisti Hollannin TT:n voittoa puolustavan Yamahan Valentino Rossin peräti 0,715 sekunnilla.

– Vaikea aika-ajo rengasvalintojenkin osalta, sillä radalla oli myös kuivia kohtia. Harmi, että en saavuttanut paalupaikkaa, mutta hyvä näinkin. Eturivin lähtöpaikka on täällä aina hyvä, pudotteli sarjassa kolmantena oleva Rossi.

Dovizioso kyttäsi kovaa kierrosta Rossin takana.

– Muutin aika-ajon kuluessa strategiaani ja tähtäsin vain yhteen kovaan kierrokseen. Onnistuin siinä ja pyöräkin tuntuu nyt paljon paremmalta kuin parissa edellisessä kisassa, myhäili Dovizioso.

Haastavissa olosuhteissa ajetun aika-ajon yllätyksellisyydestä kertoo paljon sekin, että Scott Redding latasi Pramc-tiimin Ducatilla kolmanneksi 1,066 sekuntia Doviziososta.

MM-sarjaa johtava Hondan Marc Marquez jätettiin neljänneksi, mutta sekin oli hänelle tälle kertaa kova saavutus.

Marquez näet kaatui, kun sessiota oli jäljellä reilut yhdeksän minuuttia. Kuninkuusluokan kaksinkertainen maailmanmestari ei aikaillut, vaan hyppäsi suoraan skootterin sarviin kurvaillen kovaa kyytiä kohti varikkoboxia.

Kymmenen pisteen päässä Marquezia vaanivalle Yamahan Jorge Lorenzolle lauantai oli synkkä. Lorenzo kaatui rajusti harjoituksissa ja läheltä piti, että hänen olisi pitänyt hakea vauhtia hitaammasta aika-ajoryhmästä.

Lorenzo saa tyytyä hänelle varsin vaatimattomaan 11. lähtöruutuun 2,651 sekuntia Doviziosoa huonommalla ajalla.

Uusin numero