Dovizioso lipsautti Ducati-diilin

Dovizioso ajoi Yamahan satelliittittiimin pyörällä Indyssa kolmanneksi, mikä merkitsi hänelle jo kauden viidettä podiumsijoitusta.

Dovi oli legendaarisella ”Brickyardilla” siksi innoissaan saavutuksesta, että hän ja meni ja lipsautti – tahattomasti tai tietoisesti – diilin Ducatin kanssa olevan selviö.

– Pystyin sopeutumaan tällä kaudella nopeasti Yamahaan ja toivon, että se onnistun siinä myös Ducatilla, totesi Dovizioso.

Forlista kotoisin oleva Dovizioso, 26, paiski pitkän päivätyön Hondalla ennen siirtymistään Yamahalle.

Hän voitti Hondalla 125-kuutioisten luokan maailmanmestaruuden vuonna 2004. Viime kaudella hän kilpaili Hondan MotoGP-luokan tehdastiimissä yhdessä Casey Stonerin ja Dani Pedrosan kanssa kerätän kolmanneksi eniten MM-pisteitä.

Hondalta ei löytynyt hänelle kuitenkaan tehdaspyörää enää taksi kaudeksi ja suivaantunut Dovizoso teki ratkaisunsa siirtymällä Yamahalle.

Dovizioso painotti jo viime talvesta lähtien, että hänen ensisijainen tavoitteensa on saavuttaa Yamahan tehdastiimin paikka Lorenzon rinnalta.

Se pesti meni kuitenkin Valentino Rossille ja Dovizioso veti asiasta pettyneenä johtopäätöksensä.

– Tunnen, että Valentino käveli ylitseni. No, se oli Yamahan ratkaisu. Minä teen omani, kuittasi Dovizioso tuohtuneena.

MotoGP-luokan tehdastiimien kokoonpanot ovat Dovizioson siirron myötä viimeistä piirtoa myöten valmiit kaudelle 2013.

Hondalla ajavat Pedrosa ja kuninkuusluokkaan nouseva Marquez, Yamahalla Lorenzo ja Rossi, sekä Ducatilla Hayden ja Dovizioso.

Uusin numero