Dean Harrison Senior TT:n voittoon

Dean Harrison ajoi Mansaaren TT:n päättäneen Senior TT:n voittoon. Kuva: Dave Kneen / Pacemaker Press.

Mansaaren TT huipentui perjantaina ajettuun kuuden kierroksen Senior TT:hen, jossa voitosta taistelivat tämän vuoden kaksi nopeinta kuljettajaa.

Perjantaina päätöksensä sai Mansaaren TT:n kilpailuviikko, kun vuorossa oli kilpailun pääkilpailu, Senior TT. Vaikeasta säästä kärsineen TT:n finaali saatiin tälle vuodelle poikkeuksellisesti ajaa hyvissä olosuhteissa ja täysimittaisena – kuusikierroksisen kilpailun kokonaismatka oli karvan alle 365 kilometriä.

Parhaiten kilpailun aloittivat odotetusti Peter Hickman ja Dean Harrison, jotka olivat Glen Helenissä jo liki kuusi sekuntia kolmannen sijan Conor Cumminsia nopeampia. Kärkimiehet vaihtelivat sijoituksiaan aina kierroksen puolen välin Ramseyhyn saakka. Vuorilla nopea Hickman otti kuitenkin johtopaikan, ensimmäisen kierroksen täyttyessä Harrison oli jäänyt jo 2,2 sekuntia.

Toisen kierroksen alkupuoliskolla kärkikaksikon ero pysyi lähes samalla tasolla, mutta vuorilla Hickman onnistui jälleen kasvattamaan eroa ja näytti karkaavan vastustamattomasti kohti voittoa. Kahden kierroksen jälkeen eroa oli reilut kahdeksan sekuntia ja kolmen kierroksen jälkeen – kilpailun puolivälissä – Hickmanin johto oli kasvanut jo 13,5 sekuntiin.

Neljänneltä kierrokselta kilpailun toiselle varikkokäynnille saavuttaessa miesten välillä eroa oli 17,6 sekuntia, mutta varikkokäynnin jälkeen tilanne muuttui, sillä Hickmanin pyörä alkoi kärsiä jäähdytysongelmista. Harrison saavuttikin tahtia rauhoittanutta Hickmania noin 7-8 sekuntia jokaisella sektorilla ja siirtyi Ramseyssä kärkeen.

Kilpailun lopun Harrison sai ajaa rauhassa kohti Senior TT:n voittoa, jonka hän saavutti lopulta yli 53 sekunnin turvin. Hickman onnistui säilyttämään toisen sijansa ja oli maalissa 5,8 sekuntia Conor Cumminsia nopeammin.

– Upea fiilis! Kuuden kierroksen ja kahden varikkokäynnin kilpailun voittaminen on todella kovaa työtä. Ajattelin, että jos vain pysyn Hickyn tuntumassa, voi mitä tahansa sattua – en voi uskoa tätä todeksi. Kiitos myös yleisölle, te teette tästä kilpailusta aivan erityisen, hehkutti onnellinen Harrison kilpailun jälkeen.

– Eipä tälle mitään voi. Pyörä oli upea neljä ensimmäistä kierrosta, mutta lämmöt nousivat yllättäen todella korkealle. Meillä oli jäähdytysnesteen kanssa ongelmia, joita emme kyenneet ratkaisemaan, emme ymmärrä mikä on vialla. Viimeiset kaksi kierrosta ajoin puolella kaasulla ja ne tuntuivat kestävän ikuisuuden. Onnittelut Deanille, hän saavutti tavoittelemansa voiton isolla pyörällä, kertoi puolestaan Hickman.

Vaikka Harrison voittikin pääkilpailun, oli vuosi 2019 Hickmanin, joka voitti kaikkien kilpailulähtöjen perusteella pisteytettävän Joey Dunlop TT Championship -palkinnon 13 pisteen erolla Harrisoniin.

Uusin numero