Daytonan treenipäivät jatkuvat Hämeenlinnassa

Treenipäivät ovat osallistujille ilmaisia. Tarkoituksena on auttaa kuskeja ajotekniikassa, ajolinjojen valinnassa sekä pyörän säätämisessä.

– Kuskit ostavat pyöriä ajaakseen niillä, ja tietysti mahdollisimman kovaa, joten olemme tukena ja autamme senkin jälkeen, kun pyörä kannetaan ulos liikkeestä, Daytonan tiimitoiminnasta vastaava Valtteri Salonen valaisee.

Hämeenlinnan treenipäivä on jatkoa tammikuun 14. päivä Tampereen kupeessa Ylöjärvellä järjestetylle treenipäivälle, joka osoittautui menestykseksi niin järjestäjän kuin osallistujienkin mielestä. Tapahtuman varsinaisena organisoijana toimi Daytonan tiimikuljettaja Lauri Salonen.

– Aloitimme jo klo 10 jälkeen ja painoimme menemään melkein hämärään asti. Kaikilla oli hymy herkässä vaikka oli takuulla rankka päivä. Alussa ajoimme spoorin auki ja sitten yritimme Valtterin kanssa auttaa kuskeja parhaamme mukaan.

Treenipäivä oli monelle kuljettajalle hyödyllinen.

– Kuljettajat olivat iloisia, kun pienillä jutuilla ja muutoksilla sai talviajoon heti uutta vauhtia ilman että ajo alkaa tökkimään, Lauri Salonen kertoo.
 

Uusin numero