Crutchlowilta kovaa kritiikkiä Moto3- ja Moto2-luokkien lämmittelykierrosten vaaralliselle ajotavalle

Crutchlow kuvailee, että hänen hiuksensa nousivat viime kaudella kerta toisensa jälkeen pystyyn seurattaessa Moto3- ja Moto2-luokkien tapahtumia MM-osakilpailuja edeltävillä lämmittelykierroksilla.

Vastaavaa, paljon puhetta, mutta vähän toimenpiteitä aiheuttanutta kyttäilyä nähtiin pitkin kautta myös aika-ajoissa.

– Toiset kuljettajat ajavat suoralla 30 kilometrin tuntinopeutta, kun samalla takaa saatetaan tulla yli 200:aa. Se on vaarallista, erittäin vaarallista. Jopa täysin idioottimaista, lataa Crutchlow.

– Minusta käytännössä miltei jokaisen Moto3- ja Moto2-luokan kuljettajan pitäisi saada rangaistuspiste lähtöruudukkoon ajettavalta lämmittelykierrokselta. Niin, ja vielä sakko sen päälle. Ehkä se herättäisi heidät todellisuuteen, Crutchlow, 28, tukistaa nuorempiaan.

– En halua kenellekään mitään pahaa, mutta jotain pitää todellakin tapahtua, jotta nämä kuljettajat ymmärtävät ajaa kunnolla lähtöruudukkoon aiheuttamatta vaaratilanteita. Rangaistuspiste olisi tässä tapauksessa paikallaan myös kasvatuksellisesti, Crutchlow jatkaa perusteltua ripitystään.

”Marquez on silmätikku”

MotoGP-luokan maailmanmestariksi ajanut espanjalainen Honda-kuljettaja Marc Marquez keräsi tililleen kolme rangaistuspistettä. Yksi lisäpiste olisi merkinnyt Marquezin pudottamista viimeiseen lähtöruutuun.

Crutchlow kaipaa täsmällisempiä perusteluja sille, miten ja mistä pisteitä jaetaan. Kilpailun johdolla on valta jakaa pisteitä skaalalla 1-10 oman näkemyksensä mukaan.

– Merkitseekö se automaattisesti yhtä rangaistuspistettä, jos kosketat radalla toista kilpailijaa? Jos näin, niin viime kaudella pisteitä olisi pitänyt tippua vähintään tuplasti.

Crutchlow pelkää myös ”pärstäkertoimella” ja aikaisemmilla tapahtumilla olevan merkitystä penaltia pudoteltaessa.

– Näyttää siltä, että jotkut kuljettajat saavat pisteitä kosketuksesta ja toiset taas eivät.

– Jos esimerkiksi Marquez osuu harjoituksessa toiseen kuljettajaan, niin siitä rangaistaan pisteellä riippumatta siitä, oliko tilanne vaarallinen tai ei. Vastaavassa tilanteessa Lorenzo (Jorge) ja kukaan muukaan eivät saisi varmasti ainuttakaan pistettä, Crutchlow kärjistää näkemyksensä.

Uusin numero