Crutchlow jatkaa Ducatilla

Ensimmäistä kauttaan Ducatilla kilpailevalla Crutchlowilla oli sopimuksessaan optio ensi kaudesta, jonka hän näin ollen kuittaa.

Ducati asetti Crutchlowille option lunastamisen takarajaksi heinäkuun 31. päivän.

Varmistus asiaan saatiin Misanon radalla San Marinossa vietettävän Ducati-viikon yhteydessä lauantaina vain muutamia tunteja sen jälkeen, kun italialaisen Andrea Dovizioson kahden vuoden mittainen jatkopesti tehdastiimissä oli saanut sinettinsä.

Crutchlow saavutti viime vuonna Yamahan Tech 3-satelliittitiimissä kilpaillessaan podiumsijoituksia, mutta ensimmäinen kausi Ducatilla on ollut vaikea.

Tukkoisia käsivarsiaan viime viikolla leikkauspöydällä korjauttamassa käynyt Crutchlow on kauden puolivälissä, eli yhdeksän osakilpailun jälkeen pisteissä vasta sijalla 14.

Hän on yltänyt meneillään olevalla kaudella korkeimmillaan kuudenneksi avauskisassa Qatarin Losailissa.