Cornejo Florimo säilytti johtonsa Dakarissa

Jose Ignacio Cornejo Florimo oli erittäin tyytyväinen suoriutumiseensa Dakarin kahdeksantena päivänä. Kuva: A.S.O./A.Vincent/DPPI

Dakarin kahdeksantena päivänä johtopaikka pysyi ensimmäistä kertaa saman kuljettajan hallussa, kun Jose Ignacio Cornejo Florimo ajoi etapin voittoon.

Dakarin kahdeksannen ajopäivän 709 kilometriä veivät kuljettajat Sakakasta Neomiin, jossa käytettävissä oli jälleen huolto. Erikoiskoekilometrejä päivään mahtui 375.

Kärkikamppailun osalta päivän aikana nähtiin yksi valitettava ratkaisu, kun erinomaisesti tähän saakka suoriutunut Xavier De Soultrait loukkaantui kaatuessaan jonkin verran etapin puolivälin jälkeen. De Soultrait vietiin sairaalaan tutkimuksiin, mutta hänen vammansa eivät ole vakavia.

Päivän onnistujiin lukeutui parin viime päivän aikana vaatimattomammin suoriutunut Kevin Benavides, joka nousi päivän viidennellä sijallaan kokonaiskilpailun neljänneksi. Sam Sunderland oli etuvanteen vaurioitumisesta huolimatta päivän neljänneksi nopein ja Ricky Brabecin sijoits oli kolmas. Uskomatonta kyllä, Toby Pricen MacGyver-korjauksin varustettu revennyt takarengas kesti koko päivän ja Price oli toiseksi nopein reilun minuutin kärjestä jääneenä. Päivän nopein oli Jose Ignacio Cornejo Florimo, josta tuli samalla tämän vuoden kilpailun ensimmäinen kuljettaja, joka onnistui säilyttämään johtopaikkansa myös seuraavana päivänä.

– Olen erittäin tyytyväinen. Yritin olla pyörälle todella helläkätinen ja onnistuin säilyttämään keskittymisen koko päivän ajan. Navigoinnissa ei ollut ongelmia ja vauhtikin oli kovaa, mutta ajatus oli aina mukana. Mutta tänään kaikkein tärkeintä oli pitää pyörä hyvässä kunnossa, summasi Cornejo Florimo.

Kilpailun kääntyessä kohti loppuaan näyttää siltä, että voitto ratkaistaan Honda- ja KTM-kuljettajien kesken. Erot ovat yhä pieniä ja useat kuljettajat ovatkin ennustaneet, että kilpaa joutuu ajamaan tosissaan aivan maaliin saakka. Ratkaisevaksi saattaa myös osoittautua uusi rengassääntö, jonka mukaan kuljettajilla on kilpailun aikana käytettävissään kuusi takarengasta, joten myös renkaiden kuluminen saattaa muodostua kilpailun loppuvaiheessa merkittäväksi tekijäksi.

Dakarin tilanne kahdeksan päivän jälkeen:
1. Jose Ignacio Cornejo Florimo (Honda) 32h00.11     
2. Toby Price (KTM) +0h01.06
3. Sam Sunderland (KTM) +0h05.57
4. Kevin Benavides (Honda) +0h12.58    
5. Joan Barreda Bort (Honda) +0h16.05
6. Ricky Brabec (Honda) +0h17.42         
7. Skyler Howes (KTM) +0h19.20
8. Daniel Sanders (KTM) +0h22.40         
9. Lorenzo Santolino (Sherco) +0h26.59
10. Luciano Benavides (Husqvarna) +0h33.26             

Dakarin yhdeksäntenä päivänä reitti kulkee Neomin ympäristössä. Kokonaismatkaa päivälle kertyy 574 kilometriä.

Uusin numero