Classic Motorshow – moottoripyörille oma sporttipyörät-teemaosasto

 Tulevan vuoden näyttelyssä kaksipyöräiset ovat entistä vahvemmin esillä, kun Urheiluautoteema saa rinnalleen Sporttipyörät-osaston. Osastolla peilataan urheilullisten kaksipyöräisten historiaa Suomessa.

Urheiluautojen tavoin myöskään sporttipyörille ei ole selkeää määritelmää muutoin kuin, että niiden suunnittelussa on lähtökohtaisesti tähdätty nopeuden, kiihtyvyyden, jarrutuksen ja kaarreominaisuuksien maksimointiin.

Ensimmäiset sporttipyörät olivat lähinnä muunneltuja versioita tavallisista pyöristä. Riitti, että lisättiin ohjaustangon välituki, jotta mallia voitiin kutsua sportiksi. Vuonna 1969 kaikki kuitenkin muuttui, kun Honda esitteli Suomessa Tuutti-lempinimen saaneen mallin CB 750. Tuuttia pidetään ensimmäisenä kaiken kansan ulottuvilla olleena puhtaana sporttipyöränä. 70-luvulla myös muut moottoripyörävalmistajat toivat markkinoille nelisylinterisillä rivimoottorilla varustettuja malleja. Kyseisellä vuosikymmenellä sporttipyörien kehitys keskittyi lähinnä moottoritehon jousituksen ja jarrujen kehittämiseen.

80-luvulla sporttipyörät alkoivat muuttua yhä enemmän katukäyttöisiksi versioiksi kilpamoottoripyöristä, joissa tarkoituksenmukaisuus ajoi käyttömukavuuden edelle. Classic Motorshown sporttipyöräosastolla pääsee havainnoimaan tämän kehityksen.

CLASSIC MOTORSHOW 2019

Paikka:
Lahden Urheilu- ja messukeskus
Salpausselänkatu 7
15110 Lahti

Aukioloajat:
Lauantai 4.5.2019 klo 9–17
Sunnuntai 5.5.2019 klo 10–17

Liput:
19 € / päivä (sis. alv 10 %)
Alle 12-vuotiaat veloituksetta aikuisen seurassa.
Lipun hinta sisältää narikan ja pysäköinnin järjestäjän osoittamilla alueilla.
Lippuja on ostettavissa sekä käteisellä että pankki- ja luottokorteilla (Visa/Mastercard) lipunmyyntipisteestä messukeskukseen saavuttaessa.