Campano MM-kärjessä Vantaalle

Tällä kaudella ei ikävä kyllä vastaavaa sinivalkoista huumaa Suomen osakilpailussa nähdä, joskin Hyvinkään suunnalla ilmeet ovat siitäkin huolimatta varsin aurinkoiset: MM-pronssimitalisti Pyrhönen on päässyt käynnistämään ajoharjoittelun viimeisimmän operaationsa jälkeen.

MX3-luokan maailmanmestaruus on tänä vuonna kahden kuljettajan välinen kauppa, kun 12 osakilpailun mittaiseksi kutistuneesta kaudesta pisteitä on jaossa Suomen lisäksi enää Sveitsissä. Kausi huipentuu Genevessä 5. syyskuuta.
Vahvimmin mestaruudessa on kiinni espanjalainen Yamaha-kuljettaja Carlos Campano, jolla on 20 pisteen etu tällä kaudella jo seitsemän paalupaikkaa Husqvarnalla riehuneeseen italialaiseen Alex Salviniin. Kolmantena oleva Slovenian Matevz Irt tulee Husqvarnalla ratkaisevasti jo 114 pistettä Campanon takana.
Campano vahvisti MM-johtoaan sunnuntaina Schwedtin radalla Saksassa, josta hän korjasi talteen korkeimmat pisteet jälkimmäisen erän voitolla ja avauslähdön toisella sijalla. Ensimmäisen erän Saksassa vei nimiinsä Hondalla kilpaileva ranskalainen Milko Potisek. Salvini kiirehti Saksan osakilpailun erissä toiseksi ja kolmanneksi.
– Viikonvaihde oli menestys, sillä otin Saksasta viisi pistettä Alexia (Salvini) enemmän. Sairastelin vielä viikolla ja olin huolissani, mutta kisa osoitti olevani edelleen hyvässä kunnossa, iloitsi Campano.
Campano kävi jälkimmäisessä erässä tiukan taistelun Saksan GP:n voittoa puolustaneen Salvinin kanssa. Vaiherikas vääntö päättyi Campanon eduksi 8,635 sekunnilla. Jos ja kun ennusmerkit pitävät paikkansa, niin vastaavaa vauhtiherkkua on luvassa myös Vantaalla.
– Se oli jälleen uskomaton taistelu Campanoa vastaan. Carlos oli kuitenkin lopussa vain vahvempi. Olen nyt häntä 20 pistettä jäljessä, mutta uskon, että kaikki on vielä mahdollista kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa, loi Salvini lisää uskoa itseensä.

Kokenut Marko Kovalainen esiintyi hänkin edukseen Saksan osakilpailussa sijoittumalla hienosti kahdeksanneksi.
Kovalainen kiirehti Yamahallaan ensimmäisessä erässä yhdeksänneksi pistäen jälkimmäisessä vielä yhden pykälän paremmaksi. Ero kärkeen oli molemmissa erissä reilut 1.18 minuuttia.
Kovalainen on MM-sarjassa parhaana suomalaiskuljettajana sijalla 13. Hän on koonnut 62 pistettään Saksan lisäksi kauden alussa Portugalissa ja Ranskassa, sekä edelleen Sloveniassa.
Hondaa kuskaavalla Tommi Mäkisellä on kasassa 55 pistettä, jotka riittävät 15. sijaan. Yamaha-kuljettajat Jussi Nikkilä ja Riku Rouhiainen ovat ajaneet tällä kaudella 36 MM-pistettä mieheen.

Motocrossin MX3-luokan MM-pistetilanne 10/12 osakilpailun jälkeen:
1) Carlos Campano Jiminez Espanja, Yamaha 443, 2) Alex Salvini Italia, Husqvarna 423, 3) Matevz Irt Slovenia, Husqvarna 329, 4) Martin Zerava Tshekki, Honda 317, 5) Milko Potisek Ranska, Honda 290, 6) Victor Dario Arco Argentiina, Yamaha 222, 7) Frantisek Smola Tshekki, Suzuki 208, 8) Petr Michalec Tshekki, Honda 198, 9. Gregory Wicht Sveitsi, Honda 145, 10) Christophe Martin Ranska, Husqvarna, 69, …13) Marko Kovalainen Suomi, Yamaha 62, 15) Tommi Mäkinen Suomi, Honda 55, 22) Jussi Nikkilä Suomi, Yamaha 36, 23) Riku Rouhianen Suomi, Yamaha 23.

Viimeiset osakilpailut: 22.8. Vantaa, Suomi ja 5.9. Geneve, Sveitsi.

Uusin numero