Café Lättiksen prätkäkausi päätökseen – viimeisenä päivänä huikea yleisöryntäys

Lopen Pilpalassa sijaitseva Café Lättis vietti tänään sunnuntaina prätkäkauden päättäjäisiä. Sana päättäjäisistä oli levinnyt hyvin, sillä paikalla kävi noin 600 moottoripyörää päivän aikana.

-Tosi moni tuli lyömään olalle ja kiittämään tästä kaudesta. Ei ole edellisenä vuosina ollut samanlaista päätöstä kaudelle, eikä samanlaista hulinaa, oli tulla tippa linssiin, sanoo Lättiksen kahvilayrittäjä Jaska Hämäläinen vain hetki sen jälkeen, kun kahvilan ovi on lukittu ja valot sammutettu.

Hämäläinen kertoo päivän aikana kiitoksia kuunnellessaan yhtäkkiä tajunneensa, ettei hän näe ”näitä kavereita” moneen kuukauteen.

-Tuli kiire alkaa suunnitella prätkämessuille osallistumista helmikuun alussa, jotta ero kavereista ei olisi koko talven mittainen. Toivottavasti messut voidaan järjestää, ja tavataan taas tuttuja messujen Tie Vie -matkailukorttelissa.

Kesällä Café Lättis oli vain maanantaisin suljettu, ja kaikkina kuutena muuna päivänä auki. Maanantai ei silti ollut Hämäläiselle oikea vapaapäivä, vaan silloin hoidettiin paperiasioita, käytiin tukussa hakemassa lisää tavaraa, suunniteltiin kahvilan pihalla järjestettäviä tapahtumia ja kehitettiin paikkaa viihtyisämmäksi. Vaikka hän saattoi sosiaalisessa mediassa jakaa kuvia miten lähtee ”vapaapäivänä” ajelemaan prätkällä, niin pääasiassa kyse oli asioiden hoitamisesta samalla. Kausi lähti koronasta huolimatta hyvin käyntiin. Kun vielä säätkin suosivat, niin pyöriä riitti lähes koko kesän ruuhkaksi asti kahvilan pihalla.

-Keväällä avatessa oli vähän jännäkakka housuissa, että mitenköhän kausi lähtee liikkeelle. Mutta korona ei ollut lannistanut motoristeja, vaan päinvastoin kaksipyöräisillä liikuttiin aiempaa enemmän.

Jaska Hämäläinen haluaa Biken välityksellä kiittää kaikkia asiakkaita ja motoristeja onnistuneesta kaudesta. Erityiskiitokset hän antaa perheelleen, Kirsille ja Lurulle, ja muille jotka olivat kesän aikana auttamassa että palvelu sujuu mahdollisimman hyvin. Ensi vuonna on kuulemma tarkoitus parantaa ja keksiä taas jotain uutta.

-Ja toivottavasti kovin moni ei pahoittanut mieltään, että viimeisenä päivänä valikoima hupeni eikä iltapäivällä enää ollut kaikkea tarjolla. Se pääsi yllättämään, että paikalle tuli peräti 600 moottoripyörää. Ja kannattaa seurata Lättiksen Facebook-sivua, sillä myöhemmin syksyllä saatetaan vielä jotain ohjelmaa järjestää, kunhan nyt ensin vedetään vähän henkeä, päättää Hämäläinen.

Uusin numero