Bobber Black – Joko on tarpeeksi musta?


Nimi hämää. Kyseessä ei ole pelkkä uusi väriversio, vaan monelta kohdin parannettu versio viime vuonna esitellystä Triumph Bobberista.

Triumph toi vähän yllättäen markkinoille parannetun rinnakkaisversion Triumph Bobberista heti perus-Bobberin ensimmäisen tuotantovuoden jälkeen. Yllättäen siinä mielessä, että Bobberista tuli ensimmäisellä kaudellaan brittivalmistajan kaikkien aikojen nopeimmin myyvä malli.

Yksipaikkaisuudesta pidetään tiukasti kiinni Bobber Blackin kohdallakin. Joka haluaa kaksipaikkaisen mallin, voi ensi vuonna valita Speedmasterin, joka uudistuessaan tulee jakamaan saman rungon ja moottorin Bobberin kanssa, mutta siis kaksipaikkaisena.

Black on luonnollisesti saanut paljon perusmallia tummemman ilmeen, mutta suuria muutoksia on tehty myös tekniikkaan. 19-tuumainen etupyörä on vaihdettu 16-tuumaiseen ja uudelle pinnavanteelle on pyöräytetty Avon Cobra -rengas. 41-millisen teleskooppihaarukan tilalle on vaihdettu Showan valmistama 47-millinen teleskooppi, jonka tuntuman luvataan olevan parempi. Joustomatkaa uudessa etujousituksessa on 90 milliä.

Myös jarruvarustusta on tukevoitettu. Nissinin satula ja yksi etujarrulevy on korvattu 310-millisillä tuplalevyillä ja satuloiksi on samalla vaihdettu kaksimäntäiset Brembot. Viiden tuuman ajovalo toimii LED-tekniikalla ja pitää sisällään myös DRL-päiväajovalon.

Kuljettajan paikalta tarkasteltuna uutta on vakiovarustukseen lisätty yhdellä napilla toimiva vakionopeussäädin. Tehoasetuksia Bobber Blackissa on kaksi: Road ja Rain. Luistonesto kuuluu niinikään varustukseen ja se on kytkettävissä pois käytöstä kuljettajan niin halutessa.

Tehdaslisävarusteita on tarjolla yli 120 erilaista, mm. ajomukavuutta, matkaominaisuuksia, yksilöllisyyttä ja tehoa parantavia varusteita. Äänenvaimennintoimittajana varustepuolella toimii Vance&Hines.

Moottoriltaan Black on sama kuin perus-Bobber, eli 1200-kuutioinen ”High Torque” kaksisylinterinen rivimoottori. Huipputehoa luvataan 77 hevosvoimaa ja tasaisenvahvaa vääntöä 106 newtonmetriä. Värivaihtoehtoja on kaksi: musta ja mattamusta.

Uusin numero