Bimota KB4 & KB4 RC – Retron ja hightechin yhdistelmä – katteilla tai ilman

Bimota KB4 RC

KB4 ei ollut varsinainen yllätys Bimotan osastolla, mutta riisuttu versio KB4 RC yllätti Milanon kansainvälisessä moottoripyöränäyttelyssä.

Retrosportti KB4:n tuotanto Bimotan tehtailla piti alkaa jo maaliskuussa 2021, mutta korona lienee sekoittanut nämäkin aikataulut, sillä Milanon kansainvälisessä moottoripyöränäyttelyssä pieni italialaisvalmistaja esitteli KB:n vuoden 2022 uutuutena. Se ei ollut suuri yllätys, sillä samalla tavalla KB4 oli esillä 2021-mallina jo vuosi sitten Milanossa. 

KB4

Suurempi yllätys sen sijaan oli se, että KB4:n vieressä Bimotan standilla paljastettiin kattamaton KB4RC. Tekniikka molemmissa malleissa on sama, mutta katetun mallin pyöreälinjaisten retrokatteiden puuttuminen tekee kulmikkaasta RC:stä jopa futuristisen näköisen. 

KB4:n akseliväli on vain 1390 milliä, kun nykytonnisilla vastaava mitta on keskimäärin 1450 milliä. Alle 1400 millin akseliväliä on totuttu näkemään lähinnä A2-luokan pyörissä ja kisakireissä kuussatasissa, jotka tosin ovat jo poistuneet markkinoilta Yamaha R6 Race -mallia lukuunottamatta.

Bimota on päässyt äärimmäisen kompaktiin akseliväliin mm. siirtämällä jäähdyttimen moottorin edestä satulan alle. Samasta syystä kylkilinja näyttää pullealta, kun pyörän edessä olevista ilmanottoaukoista johtaa pyörän sivuilla ilmakanavat jäähdyttimelle. 

KB4:n tekniikka on lainattu suoraan Kawasaki Ninja 1000 SX:stä, ja mallinimi KB4 kertoo että kyseessä on Kawasakin ja Bimotan neljäs yhteistyömalli. Elektroniikkapaketti on otettu Kawasta sellaisenaan, eli varustukseen kuuluu kallistuksen huomioivat ABS-jarrut ja luistonesto, molempiin suuntiin toimiva quickshfiter, kuljetttajan valittavat tehomoodit, vakionopeussäädin ja TFT-värimittaristo. 

Markkinoiden muista pyöristä Bimota erottuu sillä, että se on tehty käsityönä mukaanlukien maalaukset. Valmistajan mukaan lopputulos on yhdistelmä vanhan ajan käsityötaitoa ja ultramodernia tekniikkaa ja osia. Takoalumiinivanteiden valmistaja on O.Z. ja satula on aitoa nahkaa. Jousituksena on edessä Öhlins FG R&T 43 NIX30 ja takana TTX36, renkaina Pirelli Supercorsat ja jarruina Brembot. CNC-koneistetut alumiiniosat ja hiilikuitukatteet tekevät kokonaisuudesta sekä tyylikkään että äärimmäisen kevyen. Pyörän paino on vain 194 kiloa kun 19 litran polttoainetankki on täynnä. Painolukema on esimerkiksi 1,5 kiloa vähemmän kuin äärimmäisen kevyenä pidetyn Ducati Panigale V4 S:n lukema.

Bimotan mukaan KB4:n suunnittelussa on tavoitteena ollut luoda kevyt ja  vääntävä moottoripyörä, jota on helppo ajaa. Ja että sekä sen ajaminen että katsominen olisi kuin taidetta. Hintaa ei ole julkistettu, mutta katetun version hinnan on yleisesti arvioitu nousevan yli 35 000 euron, ilman suomalaista autoveroa. 

Moottori: nelisylinterinen rivimoottori, 1043cc

Poraus x isku: 77 x 56 mm

Puristussuhde: 11,8:1

Teho: 142 hv / 10 000 r/min

Vääntö: 111 Nm / 8 000 r/min

Voimansiirto: monilevyinen märkäkytkin, 6 vaihdetta, ketjuveto

Akseliväli: 1390 mm

Istuinkorkeus: 810 mm

Tankin tilavuus: 19 litraa

Paino tankattuna: 194 kg

Uusin numero