Bikers for Life -verenluovutustapahtuma Moottoripyörämuseolla

Yleensä verenluovutus on mahdollista vain arkipäivisin, mutta Lahdessa tähän saadaan poikkeus, kun Moottoripyörämuseolla järjestetään verenluovutustapahtuma sunnuntaina 21. heinäkuuta.

Lahdessa Niemen satamassa sijaitseva Suomen Moottoripyörämuseo järjestää yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa ”Bikers for Life” -verenluovutustapahtuman sunnuntaina 21.7. klo 12-17.Auttavan kätensä voi tulla ojentamaan kuka tahansa, eikä omaa veriryhmääkään tarvitse tietää etukäteen. Tavoitteena on kerätä vähintään 80 veripussia potilaille. Samalla voi kahvitella järvimaisemissa ja ihailla sekä uudempia että museoituja kaksipyöräisiä.

Kesäkuukausinakin vapaaehtoisia verenluovuttajia tarvitaan joka arkipäivä keskimäärin 700-800. Verivalmisteita tarvitaan esimerkiksi syöpäpotilaiden hoidossa, synnytyksissä, keskosvauvoille sekä leikkauksissa ja onnettomuustilanteissa.

Veripalvelu on tehnyt yhteistyötä motoristien kanssa verenluovutuksen puolesta jo vuosikymmeniä.
– Motoristit ovat tottuneet tekemään hyvää ja auttamaan silloin kun on tarve. Nyt jokaisella on hieno mahdollisuus antaa oma panoksensa tärkeän asian puolesta Moottoripyörämuseolla, sanoo museon perustaja ja tapahtuman ideanikkari Riku Routo.

Tapahtuma järjestetään sunnuntaina 21.7. klo 12 – 17 (Veistämönkatu 1, Niemen satama, Lahti). Soveltuvuutensa verenluovuttajaksi voi testata etukäteen osoitteessa sovinkoluovuttajaksi.fi.

Teksti: Moottoripyörämuseon tiedotus

Uusin numero