Biken uusi testipäällikkö: Christer Miinin

– Tämä tuntuu upealta. Olen tehnyt töitä Bikelle jo vuodesta 1996 alkaen ja olen odottanut tätä päivää pitkään, Miinin myhäilee viitaten vakiopestiinsä.
 
Mikä tekee sinusta oikean miehen tähän työhön?
– Laaja ja monipuolinen vuosien saatossa saavutettu kokemus erityyppisistä moottoripyöristä: motocross, enduro, katupyörät ja oikeastaan kaikki mahdolliset kuviteltavissa olevat. Ja lisäksi on sitten tietenkin tuo oma, pitkä kilpaurani, jossa panostin paljon aikaa kehitystyöhön tullakseni yhä nopeammaksi ja paremmaksi.

Millaiset olivat saavutuksesi?
– Hankin lisenssin 27 vuoden iässä 1998. Olin siis jo melko vanha, mutta kaikki lähti sujumaan hyvin. Saavutin Superbikessa kolme Ruotsin mestaruutta ja samassa luokassa myös Pohjoismaiden mestaruuden. Voitin Ruotsin mestaruuden myös Superstock 600-luokassa ja saavutin sen samana vuonna kuin yhden Superbike-mestaruudenkin, eli 2004. Olen lisäksi yltänyt kolmanneksi Endurancen MM-sarjassa ja olin Mansaaren TT:n nopein tulokas vuonna 2007.

Mitkä ovat suunnitelmasi vuodelle 2015?
– Pitää hauskaa pyörillä ja ajaa paljon hyviä testejä! Haluan kokea samalla myös yhä lisää sekkailufiilistä. Samoin kuin silloin, kun ajoimme pitkiä päiviä Tsernobyliin.