Bike matkablogi: Tromssasta kotiin

Matkan viimeiset vuononäkymät

Suunniteltu 10 päivän Norjan matka venähti 13 päivään, mutta niin vain nekin päivät losahtivat mennä johonkin ja lopulta päädyttiin takaisin kotipihoille.

Tromssasta omalle kotipihalleni on noin 1500 kilometriä. Jotta ajamisesta ei tulisi suorittamista, yövytään matkalla vielä muutamaan kertaan ja nautitaan Suomen suvesta. Tromssasta suunnistetaan ensin Kilpisjärvelle, sieltä Käsivarrentietä pitkin alas. Aikataulu kusee tunnilla, kun Norjasta lähtiessä unohtuu että Kilpisjärvellä Suomen puolelle siirryttäessä kelloa siirretään taas tunnilla eteenpäin. Vahinko ei ole suuren suuri, tai oikeastaan sellaista ei synny lainkaan.

Takaisin Suomessa
Käsivarrentiellä tehdään peruskorjausta

Heti Kilpisjärveltä alkaa tietyöosuus, jossa on parit liikennevalot ja pätkä soratietä, mutta ikävintä on sieltä täältä jyrsitty asfaltti, ja varsinkin se että jyrsintä päättyy yhtäkkisesti ja tiessä oleva pykälä tärähtää kunnolla pyörään. Jopa niin, että matkakumppanilta irtoaa seuraavalla tauolla muutama voimasana ja epäilys, että tällainen tärähdys on aiheuttanut kroppaan ylimääräisen halkeaman. Norjan puolella ei yli viikon ja yli 2000 kilometrin matkalla näkynyt ainuttakaan poroa tiellä, mutta Kilpisjärven ja Kolarin välillä joutuu hidastamaan ehkä kymmenisen kertaa niiden takia. Yöpymispaikka löytyy ystävän luota Kolarin Venejärveltä. Mukavaa vaihtelua aikaisemmille noin kymmenelle hotelliyölle. Täysin tyyni järvi ja täydellinen hiljaisuus kruunaavat hyvän ajopäivän.

Aina löytyy kavereita pysähdyksillä. Vaikka sitten lahjatavaramyymälästä.
Venejärvi, Kolari

Seuraavana aamuna matka jatkuu edelleen alaspäin. Kolarista vaihdetaan Ruotsin puolelle ja ajetaan länsinaapurin teitä pitkin Haaparantaan asti. Jotenkin se tuntuu mukavammalta tieltä kuin Suomen puoli, ehkä siksi että Suomen puolen tietä on tullut ajettua paljon useammin. Vielä pari yöpymistä matkalla, jälkimmäinen lähinnä siksi että väliin tulee yksi sadepäivä eikä ajelu rankkasateessa huvita. Koko matkan aikana sadepuvut puetaan ensimmäistä kertaa päälle Muhoksen kohdalla, aikaisemmat sateet ovat olleet vain hetkittäisiä kuuroja. Kun lopulta pyörä kääntyy kotipihaan, on kilometrejä takana 4700. Jokainen niistä todellinen ilometri. Palataan toivottavasti huomenna asiaan jo matkan yhteenvedon kanssa.

Uusin numero