Biaggi: ”Vain Rossi olisi arvoiseni seuraaja Superbike-luokassa”

Vielä MotoGP-sarjassa ylimielisenä diivanakin pidetyn Biaggin, 41, suurimmat särmät hioituivat iän myötä Superbike-luokassa, jossa hän nautti valtavaa suosiota.

Biaggi tietää toki edelleen oman arvonsa ja sen, että hänen jättämänsä tyhjiön täyttäjää ei niin vain löydy.

– Superbike-luokan nykyisistä kuljettajista yhdelläkään ei ole takanaan vastaavaa uraa kuin minulla. Minun arvoiseni seuraaja voisi olla vain Valenino Rossi, jos hän päättää vaihtaa sarjaa, julistaa Biaggi.

Rossi, 33, kilpailee MotoGP-luokassa ainakin vielä kaksi kautta nykyisen Yamaha-sopimuksensa puitteissa. Mutta se, mitä ”Tohtori” tämän jakson jälkeen tekee, on vielä täysin hämärän peitossa.

Salettia on se, että Rossi jatkaa mieliharrastuksensa, eli nelipyöräisten parissa, mutta kohusiirto Superbike-luokkaan ei ole sekään täysin tuulesta temmattu ajatus, päinvastoin.

Varikoilla on vellonut sitkeä huhu, jota Rossin asiainhoitaja Davide Brivio ei ole suinkaan ainakaan ampunut lonkalta alas. Huhun mukaan Rossi jatkaisi Yamahalla kaudesta 2015 alkaen vuorostaan WSBK-sarjassa. Sarjassa, jonka Rossi on itsekin kertonut kokevansa mielenkiintoisena ajatuksena.

– Se on keskustelun arvoinen ajatus. Tällainen ratkaisu saattaisi olla luonteva jatko Rossin ja Yamahan suhteelle. Uskon, että Valentino voisi hyvinkin sitoutua siihen, taiteilee Brivio kommenteissaan.

* Kuva: max-biaggi.com