KTM on vienyt nimiinsä Moto3-luokan kahdella ensimmäisellä kaudella käytännössä kaiken, eli niin henkilökohtaiset kuin merkkimestaruudetkin.
Luokan debyyttivuonna 2012 kultakantaan iski suomalaistalli Ajo Motorsportin saksalaiskuljettaja Sandro Cortese ja viime kaudella jatkoa Valencian trillerissä takoi vuorostaan Calvo-tiimin espanjalainen Maverick Vinales.
HRC:llä oltiin jossain vaiheessa jo siksi tympiintyneitä tilanteeseen, että se ilmoitti Shuhei Nakamoton suulla jopa harkitsevansa vetäytymisestä Moto3:sta.
Japanin suunnalla päädyttiin kuitenkin täysin toisenlaiseen ratkaisuun: HRC päätti panostaa todella tuntuvasti uuteen tehdaspyörään ja samalla KTM:n valta-aseman horjuttamiseen.
Käytännössä tämän kunnianhimoisen tavoitteen toteuttajiksi valjastettiin Emilio Alzamoran johtaman Estrella Galicia 0.0-tiimin Alex-etunimiä tottelevat kuljettajat Rins ja Marquez. Tiimi kilpaili viime kaudella KTM:n tehdaspyörällä, jolla Rins poimi MM-hopeaa.
”Hondan nousua kyllä
osattiin odottaakin”
Testikaudella Hondan leirissä oli tosin pitkään nihkeää ja osittain tietenkin myös siksi, että Rins joutui käymään korjauttamassa rannettaan leikkauspöydälle.
Sydäntalven testiradoilla nähtiin kuitenkin tarpeen vaatiessa yhä enemmän HRC:n väreihin sonnustautunutta väkeä ja se palkittiin vihdoin viimeisenä testipäivänä.
Nuorempi Marquez tuli ja täräytti Jerezissä toiseksi enää kymmenyksen Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin australialaisen Jack Millerin takana. Rins ajoi puolestaan sijalle 11, eli pykälän ja vajaan kymmenyksen Husqvarnan tehdastiimin Niklas Ajon edelle.
– Osasimme odottaa, että kyllä Honda sieltä jossain vaiheessa tulee, muotoilee Ajo, jonka Husqvarna on käytännössä yhtä kuin KTM.
– Saapuminen Qatariin tällä projektilla, uudella pyörällä ja HRC:n tuella merkitsee minulle sitä, että ole intoa täynnä! Losail on nopea rata ja täältä löytyy muutamia yhtäläisyyksiä Jereziin ja toisaalta vain yksi hidas mutka. Tämänkin vuoksi uskon, että pyörämme istuu tälle radalle hyvin. Testikaudella moni kuljettaja ajoi nopeita kierroksia muita seuraamalla. Sunnuntain kisan puolivälissä on mielenkiintoista nähdä tilanne, kun renkaat alkavat olla kuluneet, vinkkaa Rins.
Sama linja pätee myös Ajoon. Hän panosti testikaudella nimenomaan yksin ajettuihin tasaisiin ja nopeisiin kierroksiin.
Honda-kuljettajista Marquezin ja Rinsin lisäksi Jerezin MM-kenraalissa säväyttivät paikkansa kympin nipusta lunastaneet Saxoprint-RTG:n kokenut espanjalainen, "Bilbaon parrunpätkä" Efren Vazquez ja läpimurtoaan puhkova britti John McPhee.
On mielenkiintoista, todella mielenkiintoista nähdä, millaisen vastuksen Hondat tarjoavat Losailissa tästä illasta lähtien KTM:lle ja Husqvarnalle. Eikä unohtaa sovi suinkaan Mahindraa. Portugalilainen Mahindra Racing-tiimin kuljettaja Miguel Oliveira omaa tunnetusti eväät aina voittoihin asti.
Kymmenen tehdas-KTM:ää
MM-kausi kattaa kaiken kaikkiaan 18 osakilpailua. Uusien sääntöjen mukaan kullakin Moto3-luokan kuljettajalla on kauden aikana käytössään kuusi moottoria, eli kaksi aiempaa vähemmän. Pykäliä on rukattu, mutta sääntösekamelska MotoGP-luokan malliin ei ole onneksi ulottunut Moto3:een ja Moto2:een.
Tallipäällikkö Aki Ajo ei ole ollut ainakaan hetkeäkään huolestunut moottoritilanteesta. KTM:n moottorit ovat osoittautuneet varsin luotettaviksi, eikä niihin ole tehty suuremmin muutoksia viime kauteen nähden.
Ajon varikkoboxin vakiovieraisiin lukeutuva KTM:n moottoriurheilutoiminnan johtaja Pit Beirer katsoo hänkin luottaen tulevaan. KTM ampaisee kauden 2014 MM-sarjaan kymmenen RC 250GP-tehdaspyörän voimin.
– Kaikki sujui loistavasti Jerezissä ajetuissa viimeistelytesteissä ja valmistautuminen alkavaan kauteen on sujunut erittäin hyvin. Meillä on tällä kaudella lähtöruudukossa kymmenen KTM:n tehdaspyörää ja niistä jokaisen kuljettaja on valmis taistelemaan tittelistä, toteaa Beirer.
Beirer tosin vetää lausunnossaan ainakin muutaman piirun kotiinpäin, sillä on ilmiselvää, että näistä kuljettajista ei sentään jokainen kamppaile mestaruudesta.
Testikauden perusteella suurin suosikki on Miller, jonka tiimikaverina ajaa talvella niin ikään todella terävässä iskussa ollut tshekki Karel Hanika.
Ajo Motorsportin mittavan kokonaisuuden kolmas KTM-kuljettaja on SIC-Ajo-tiimin väreissä kilpaileva Hafiq Azmi. Azmi lähtee Hanikan tavoin ensimmäiseen täysipainoiseen MM-kauteensa.
KTM:n ehdottomaan kärkikaartiin odotetaan lukeutuvan myös italialaiset Romano Fenati ja Francesco Bagnaia, jotka kisaavat Valentino Rossin nimiä kantavan Sky VR46-tiimin pelkistetyissä väreissä.
Pitkän linjan Honda-miehenä tunnettu Fausto Gresini teki monen mielestä viime kauden jälkeen kovan liikkeen päätymällä Moto3-luokassa KTM:ään. GO&FUN Moto3-tiimin kuljettajaduon muodostavat italialaiset Niccolo Antonelli ja Hanikan malliin Red Bull Rookies Cupissa kannuksensa hankkinut Enea Bastianini.
– Olen hyvinkin luottavainen, vaikka Jerezin viimeistelytesti ei mennytkään aivan nappiin. Tiedän, että meillä ja minulla on nyt kaikki se, mikä riittää kärkiryhmään. Vastustajani ovat todella vahvoja, mutta pystyn vastaamaan heidän vauhtiinsa, julistaa Antonelli.
Aki Ajon manageroima Maverick Vinales siirtyi mestarina Moto2-luokkaan. Team Calvon ei tosin tarvinnut etsiä korvaavaa KTM-kuljettajaa kaukaa. Homma kulkee linjassa, sillä sukunimikin on sama. Maverickin serkkupoika Isaac Vinales astuu mestarin suuriin saappaisiin.
”Tonnikalatiimissä” kisaa kolme kuljettajaa, kun Vinales ja tshekki Jakub Kornfeil saivat viime hetken vetona Asparilta brassi Eric Granadon rinnalleen.
Moto2-luokassa vallitsee vähän vastaava KTM vs. Honda -valtapeli Kalexin ja Suterin välillä.
Kalex on tosin ollut tässä väännössä niskan päällä paitsi määrässä myös laadussa.
Siitä ovat testikaudella ensisijaisesti pitäneet huolen Marc VDS-tiimin Mika Kallio ja hänen rinnallaan kilpaileva espanjalainen Esteve Rabat.