Barbera siirtyy Ducatilta Romeron johtamaan Avintia CRT-tiimiin

MotoGP-luokassa kolmatta kautta Ducatilla kilpaileva Barbera, 25, on solminut kahden vuoden mittaisen sopimuksen maanmiehensä Raul Romeron johtaman Avintia Blusens-tiimin kanssa.

Avintian BQR-pyörillä ainakin edelleen tämän kauden viisi viimeistä MM-osakilpailua ajavat kolumbialainen Yonny Hernandez ja espanjalainen David Salom. Salom astui Avintia-tiimissä toisen espanjalaisen, eli Ivan Silvan paikalle viimeksi Misanossa ajetussa San Marinon GP:ssä.

Barbera ehti harkita hetken myös Moto2-luokkaa. Ne ajatukset hautuivat kuitenkin pikatahtiin, kun Avintian lisäksi myös Ioda Racing tarjosi hänelle CRT-täkyä.

Molempien tiimien tarjoukset kahdesta kaudesta olivat tiettävästi 400 000 euron luokkaa. Tehdaspyörillä ajavien ja CRT-tiimien kuljettajien välinen kuilu on melkoinen myös palkan osalta.

Tosin Barberan ei tarvitse ainakaan kiikuttaa repullista rahaa tiimiinsä, kuten monet muut CRT-tiimien kuljettajat joutuvat tekemään. Esimerkiksi Hernandezilla oli suuria vaikeuksia saada vaadittua rahoitusta kokoon täksi kaudeksi. Se kostautui olemattomiin jääneiden testipäivien muodossa.