Australiassa MM-kenraalia ajava Kallio hylkäsi MotoGP-houkutukset noustakseen Moto2:n mestariksi

– Uskon, että tästä tulee minun kauteni. Teen kaikkeni voittaakseni maailmanmestaruuden, julistaa tähän mennessä parhaimmillaan kaksi MM-hopeaa silloisessa 125-kuutioisten luokassa vuosina 2006 ja 2007 saavuttanut Kallio.

Kallio on ajanut vuonna 2001 käynnistyneellä MM-urallaan 197 GP:tä. Merkittävä 200. GP:n rajapyykki saavutetaan näin ollen kauden kolmannessa osakilpailussa 27. huhtikuuta.

Kallion tasalukukekkerit sijoittuvat 18 osakilpailua kattavassa MotoGP-sarjassa debytoivalle Termas de Rio Hondo-radalle Argentiinaan.

”Moto2 ja Marc VDS
oli paras vaihtoehto”

Kallio aloittaa jo neljännen kautensa belgialaisessa Marc VDS Racing-tiimissä ja samalla Moto2-luokassa, jossa hän päätyi viime vuonna neljänneksi.

Kallion tuloa Moto2:hteen edelsi kaksi MotoGP-luokan kautta Ducatin Pramac-tiimin riveissä. Tuohon jaksoon sisältyi myös itsensä Casey Stonerin tuurauskeikka Ducatin tehdastiimissä.

Kalliolla oli kysyntää myös täksi kaudeksi niin sanottuun kuninkuusluokkaan.

– Minulla oli tosiaankin pari vaihtoehtoa myös MotoGP-luokan puolelta. Tiesin kuitenkin, ettei minulle olisi ollut tarjolla siellä sellaista pyörää, jolla olisin pystynyt tekemään hyvää tulosta.

Kallion vaakakuppi kallistui odotetusti tutun Marc VDS:n puoleen.

– Katsoin, että Moto2 on minulle paras vaihtoehto ja Marc VDS paras tiimi. Marc VDS:ssä vallitsee erittäin hyvä ilmapiiri ja se on se pääjuttu. Tiimissä kaikki on hyvällä tasolla ja voin lähteä onnistuneen viime vuoden jälkeen ilman suurempia muutoksia rauhallisena kohti tulevaa.

Se aika-ajo!

Kalex-pyörällä kilpaileva Kallio avasi viime vuonna Moto2-luokan voittotilinsä Tshekin GP:ssä Brnossa.

Tilille kilahti myöhemmin myös yksi paalupaikka Japanin Motegissa, mutta aika-ajot olivat sittenkin kokeneen suomalaiskuljettajan akilleen kantapää.

– Kuuluimme kisavauhdissa kärkiviisikkoon, mutta sinne oli vaikeaa, työlästä ja kuluttavaa raivata tietä, jos sijoitus aika-ajossa jäi top-10:n ulkopuolella, korostaa useaan otteeseen rengasongelmista kärsinyt Kallio.

Kallio on liikkunut Valenciassa ja Jerezissä ajetuilla virallisilla testijaksoilla tiukasti Moto2-luokan kärjessä.

– Testit ovat menneet tosi hyvin ja olen pystynyt keskittymään niihin oikeisiin asioihin. Meidän on parannettava alkavalla kaudella aika-ajossa ja nyt vaikuttaa siltäkin osin varsin hyvältä. Olen ollut testeissä uusilla renkailla heti ensimmäisistä kierroksista lähtien hyvässä iskussa, vahvistaa Kallio.

Tiimikaverilla
menestyspaineita

Britti Scott Redding siirtyi Kallion rinnalta viime kauden jälkeen MotoGP-luokkaan. Kallio sai uudeksi tiimikaverikseen viime vuoden MM-pronssimitalistin, espanjalaisen Esteve ”Tito” Rabatin.

Rabatia hehkutetaan erityisesti Espanjan suunnalla kauden 2014 suurimpana mestarisuosikkina. Se saattaa tuoda tullessaan paineita.

– Tito kuuluu siihen porukkaan, samoin minä ja Lüthi (Thomas), joka on tasainen ja nopea. Sitten ovat tietenkin myös Aspar-tiimin kaverit, Kallio viittaa espanjalaisten Nico Terolin ja Jordi Torresin suuntaan.

Terol ja Torres ovat samalla ainoat Moto2-luokan kuljettajat, jotka ajavat Kallion ja Rabatin tavoin Dunlopin rengastestejä Phillip Islandilla. Muut odottavat 11.-13. maaliskuuta yhdessä Moto3-luokan kanssa ajettavaa viimeistelyjaksoa Jerezissä.

Bridgestonen osalta Australian nopealla saariradalla mukana ovat MotoGP-luokan tehdastiimit lukuun ottamatta hallitsevaa maailmanmestaria, murtunutta pohjeluutaan kuntouttavaa Hondan Marc Marquezia.

Moto2-luokkaan nousi täksi kaudeksi kovia tekijöitä Moto3:n puolelta. Espanjalaiset Maverick Vinales ja Luis Salom muodostavat Ponsin tiimissä tuiman ja taatusti menestysnälkäisen kaksikon.

Aki Ajon manageroima ja Suomessa jäärataan viehättynyt Vinales saavutti viime vuonna maailmanmestaruuden. Salom ajoi Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin väreissä puolestaan pronssia.

– Moto3-luokasta tulleet uudet kaverit näyttävät nopeilta, mutta en ole varma, pystyvätkö he ajamaan koko ajan tasaisesti kärjen tuntumassa. Katsotaan, huikkaa kylmän viileä Kallio tyylilleen uskollisesti.

* Täältä Phillip Islandin testien tuloksiin:
http://www.motogp.com/en/TestResults/MotoGP+Moto2+Phillip+Island+2014

Uusin numero