ATV-SM käyntiin hurjissa oloissa

 Perjantaina alkanut sade piti vain pienen iltapäivätauon kesken lauantaisten kisojen ja teki Kavilannummen savipitoisen radan haastavaksi. Hallitseva mestari Olli Koskela hallitsi hurjat olosuhteet joukon parhaiten.

Vaikka keli varsinkin ATV-luokan ensimmäisessä erässä oli karmea, ajaminen näytti kuitenkin edelleen motocrossilta. Etukäteen pelättiin radan kuivemmalla kelillä hienojen mäkien olevan lähes läpipääsemättömässä kunnossa, mutta onneksi Kavilannummen saven seassa on sen verran hiekkaa ja pikkukiviä, että myös ATV:t kiipesivät mäet ylös yllättävänkin vähin ongelmin.
 
Lauri Pellonpää kuittasi avauserän startin, mutta neljäntenä ensimmäiselle kierrokselle suoriutunut Koskela otti ykköspaikan jo ensimmäisellä kierroksella. Ennen Koskelan viime vuoden mestaruutta ATV-motocrossia hallinneen Jani Saarisen startti meni täysin poskelleen ja mies pääsi matkaan vasta kaukana muiden takana.
 
Loppujen lopuksi Koskela ei saanut erässä juuri minkäänlaista vastusta muilta kilpailijoilta, olosuhteista senkin edestä. Pellonpää ajoi kakkoseksi reilut puoli minuuttia voittajasta jääneenä, kolmas oli Lasse Ruotsalainen. Saarinen joutui tyytymään erän kahdeksanteen sijaan.
 
– Vaikeaa oli, niinkuin varmasti päällekin päin näkyy, koko ajan piti olla äärimmäisen tarkkana ja välttää virheitä, että ylipäänsä pääsi aina kierroksen ympäri, kuran kuorruttama erävoittaja totesi helpottuneena.
 
Toisessa erässä Pellonpää oli jälleen startin ykkönen, Koskela ja Saarinen perässään. Saarinen puristi avauskierroksella kärkeen, Koskela nousi toisella kierroksella kakkoseksi. Koskela pääsi muutamaankin kertaan erän aikana Saarisen tuntumaan, mutta muutama Koskelan pieni ajovirhe puolestaan lisäsi Saarisen etumatkaa ja loppujen lopuksi Saarinen sai balsamia avauserän haavoihin ottamalla erävoiton niukasti ennen Koskelaa. Pellonpää täydensi hyvän päivänsä kolmossijalla.
 
Koskela jatkaa kautta sarjan ykkösenä, Pellonpäällä on viisi pistettä vähemmän ja Saarinen hengittää Pellonpään niskaan neljän pisteen päässä tasapistein Lasse Ruotsalaisen kanssa.
 
Lauantain kansallisissa luokissa kamppailtiin kaksipyöräisillä yhtälailla olosuhteiden kanssa. MX125-luokassa kokemus jyräsi ensimmäisessä erässä, kun Jukka Koljonen johti lähdöstä maaliin. Mikael Kaipanen piti nuorison mainetta yllä nousemalla vaisumman lähdön jälkeen kakkoseksi. Koljonen ei startannut toiseen erään, jossa Kaipanen oli puolestaan suvereeni ennen järjestävän seuran Joska Huovilaa.
 
Toni Nordman oli MXB:n päivän totaalin ykkönen vain pisteen erolla ennen Ville-Matti Mäkistä. Nordmanin voittamassa toisessa erässä avauserän voittaja, Ville-Matin velipoika Tommi koki avauskierroksella kovia kärkisijoilta jääden joukon hännille, eikä kiri riittänyt enää kuin yhdeksänteen sijaan.
 
Kisat Salon Kavilannummella jatkuvat sunnuntaina MX1-luokan SM:llä ja MXJ:n Suomen Cupilla.
 
Tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=786356