Åstedt ja Korkeamäki podiumilla Supermoton SM-avauksessa

Burt Racingin kuljettajat Eemeli Åstedt ja Onni Korkeamäki avasivat kotimaisen supermotokauden palkintokorokesijoituksilla.

Kotimaisen supermotokauden avaus ajettiin 27.5. Hyvinkäällä. Burt Racingiä kilpailussa edustivat tuttuun tapaan Onni Korkeamäki ja Eemeli Åstedt. Alunperin pelkkää asfalttirataa ajavaan S4-luokkaan ilmoittatuneet pojat kävivät kilpailua edeltävällä viikolla kokeilemassa, miltä tuntuu ajaa slikseillä myös hiekkaosuudet sillä tuloksella, että luokat vaihtuivat Korkeamäen Open -cupluokkaan ja Åstedtin SM-arvoiseen S1-luokkaan. Luokat ajoivat yhteiset aika-ajot sekä kilpaerät.

Aika-ajoissa Korkeamäki oli koko joukon viidenneksi nopein ja Åstedt täräytti heti session alussa päivän nopeimman ajan.

Onni Korkeamäki. Kuva: Burt Racing.
Onni Korkeamäki. Kuva: Burt Racing.

Ensimmäisessä erässä Korkeamäen startti onnistui suht hyvin ja hän pääsi liikkeelle koko joukon kuudentena sekä Openin ensimmäisenä. Suurimman osan erää Korkeamäki ajoi yksinään tai kilpaa S1 kuljettajien kanssa. Erän lopulla oman luokan Jesse Katainen pääsi lähelle, mutta Korkeamäki piti sijansa ajaen koko ryhmän seitsemäntenä ja Openin voittajana.

Eemeli Åstedt. Kuva: Burt Racing.
Eemeli Åstedt. Kuva: Burt Racing.

Åstedt pääsi viivalta letkan neljänneksi hyvin kolmannen kantaan. Parissa kierroksessa hän nousi ohituksella hiekan sisään menossa kolmanneksi ja pääsi hyvin toisena olleen perään. Taistelu toisesta sijasta Niko Heikkalan kanssa johti kaatumiseen ja putoamiseen neljänneksi Ossi Rantalan taakse. Välin kiinni ajaminen onnistui, mutta ohituspaikan etsiminen johti toiseen kaatumiseen. Åstedt ajoi Rantalan uudelleen kiinni ja haki viimeisillä kierroksilla nousua kolmanneksi kunnes meni vielä kerran nurin. Erän ollessa melkein loppu Åstedt tyytyi ajamaan ruutulipulle.

Onni Korkeamäki. Kuva: Burt Racing.
Onni Korkeamäki. Kuva: Burt Racing.

Toisessa erässä Korkeamäen startti oli melko samanlainen kuin edellinen hänen ollessa joukon yhdeksäs ja Openin toinen Kataisen takana. Loppuerä meni yksin ajaessa samalla sijalla etujoukon vedettyä pientä kaulaa ja loppujoukon jäätyä kyydistä. Maalissa Openin toinen ja tasapistesäännön mukaan totaalin toinen sija ja ensimmäinen podium!

Eemeli Åstedt. Kuva: Burt Racing.
Eemeli Åstedt. Kuva: Burt Racing.

Åstedt ampaisi liikkeelle edellistä erää paremmin kolmanneksi Rantalan perään. Nopea ohitus toiseksi jonka jälkeen kärkikaksikko alkoi ajaa muuta letkaa karkuun. Åstedt hiillosti edellisen erän voittanutta Antti Soitialaa käyden pariinkin otteeseen erän aikana hetkellisesti johdossa. Tällä kertaa kokemus voitti nuoruuden ja järjestys ei muuttunut pysyvästi ennen ruutulippua. Pisteenlaskun jälkeen Åstedt oli avauksen kolmas.

Näistä hyvistä asetelmista kautta jatketaan 10.6. Lappeenrannassa.

Teksti ja kuvat: Burt Racing

Uusin numero