Asiantuntijat tyrmäävät Marc Marquezin ajamisen Argentiinassa

Marquez ajoi Valentino Rossin kylkeen pari kierrosta ennen maalia ja pakotti tämän radan ulkopuolelle – pyörä kaatui ja kisa oli siinä.

Entinen WSBK-tähti James Toseland tuomitsi BT Sportilla jyrkästi Marquezin peliliikkeen.

“Radalla oli yksi märkä mutka, missä kukaan ei ohituksia yrittänyt, mutta Marquez teki sen juuri siinä. Missä tahansa muualla olisi ollut turvallista yrittää ohitusta. Mutta hänellä oli huima vauhti päällä ja mielestäni hän osoitti sillä teolla epäkunnioitusta kaikkia muita kohtaan.”

WSBK-mestari Neil Hodgson oli samaa mieltä.

“Marcin vauhti oli huimaa siinä vaiheessa, se vaihtui ylimielisyydeksi. Kun hän meni kisan jälkeen pyytämään Rossilta anteeksi TV-kameroiden edessä, se ei ollut oikea paikka. Tuon olisi pitänyt tapahtua ihan josskain muualla.”

Jo aiemmin Marquez osui kilpailussa Aprilian Aleix Espargaroon.

“Paljon puhutaan siitä, että noissa tilanteissa kuljettaja riskeeraa itsensä, mutta tuossa tapauksessa paljon isompi riski oli Espargrarolla. Aivan uskomatonta toimintaa Marquezilta”, heitti puolestaan kolmas WSBK-mestari Colin Edwards.


 

Uusin numero