Aron johtaman tiimin katseet nuorten SM-sarjan avauksessa Nummisissa

Miettinen ajoi kansallisen tukikilpailun lauantaina Kuhmoisissa ja tulevana sunnuntaina vuoroaan odottaa nuorten ensimmäinen SM-osakilpailu Nummisissa. Siellä lähtöviivalla ovat Team Ykkös-mp:n kaikki kolme nuorta endurokuskia.

Mikkelin SM-avaus ei sujunut uuden tiimin kuljettajilta täysin suunnitelmien mukaan.

– Nyt on aikaa ottaa opikseen virheistä ja mietiskellä keinoja ajon parantamiseksi ja Nummisten nuorten SM-kisassa katsotaan taas uudestaan, toteaa tiimipäällikkö Aro.

Mikkelin kilpailua edeltävinä päivinä saapuneen lämpöaallon pelättiin pehmentävän Mikkelin SM-enduron reitin raskaaksi ja useat paikat kuluivatkin aika hankaliksi.

Kaudella 2011 motocrossin junioreiden suomen-cupissa todella hyvin ajanut ja nyt enduroa B250 4-tahtiluokassa ajava Ylikarjula starttasi intoa uhkuen kilpailupäivään ja tähtäin oli tiukasti luokkavoitossa.

– Lähdin aamulla hyvillä mielin kisaan ja kärkisijoitukset olivat tavoitteena. Ajo tuntui kulkevan hyvin, mutta vauhti vaan ei ollut aivan sitä mitä piti, joten kuudes sija on kyllä pettymys.

Koko kilpailun tasaisia erikoiskoeaikoja ajanut Ylikarjula harmitteli myös muutamaa päivän aikana sattunutta kaatumista.

– Oli mukava huomata että pystyin ajamaan tasaisia aikoja koko päivän. Aamulla arvelin että kilpailu tulee olemaan erittäin raskas, mutta kunto kesti talven sairasteluista huolimatta hyvin koko päivän. Kaatumiset tietysti harmittaa, koska kolmas sija jäi alle 30 sekunnin päähän, mutta hankaluuksia on varmasti ollut muillakin.

A250 4-tahtiluokassa ja kesällä koko enduron EM-sarjan ajava Miettinen oli todella pettynyt kisan jälkeen.

– Ei vain ajo kulkenut kunnolla. Tavoitteet olivat huomattavasti korkeammalla, joten 10. sija on suuri pettymys. Jälkeenpäin ajateltuna oma ajoni oli aivan liian varovaista, pehmeä keli teki ajosta hankalaa. Koko ajan oli pelko kaatumisesta ja sitä kautta liika varovaisuus kostautui. Pyörä toimi hienosti, joten kyllä tässä saa katsoa peiliin, Miettinen naurahtaa.

Kilpailun reitti sai Miettiseltä kiitosta.

– Reitti oli suurimmaksi osaksi mukavaa ajettavaa, kolmas erikoiskoe oli jo alussa pehmeä ja lämmin keli pehmitti reittiä vielä lisää.

Kesken kilpailun ristiäisiin lähtemään joutunut Aro ei ollut kauhean pettynyt päivään.

– Täytyy sanoa että parempia tuloksia molemmilta kuljettajilta odotin. Tiedän että molemmat kuljettajat pystyvät ajamaan paremmin kuin miten he ajoivat, mutta kokemuksesta tiedän varsin hyvin että aina ei kaikki mene nappiin ja epäonnistumisia sattuu.

Uusin numero