Arkistojen kätköistä: ahtimenheitto Suomen uudeksi kansallislajiksi?

Ahtimenheittovuorossa joulupukki. Vasemmalla kilpailun tuomari ja heidän välissään heittoviiva.

Harvassa lajissa koko maailmankärki on yhtä vahvasti suomalaisten – ja erityisesti moottoripyöräväen – hallussa kuin ahtimenheitossa.

Liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten ollessa voimassa haluamme tarjota moottoripyöristä ja -pyöräilystä kiinnostuneille lisää lukemista. Nostamme esiin muutamia omasta mielestämme mielenkiintoisia aiemmin julkaistuja artikkeleita, jotka ovat monelta jääneet lukematta tai lukemisen jälkeen jo unohtuneet. Tämä ”Arkistojen kätköistä” -uutinen on järjestyksessään kolmastoista.

Ahtimenheitto kilpailulajina

Vuonna 2003 alkunsa saaneessa ahtimenheitossa säännöt ovat teoriassa yksinkertaiset: heitetään turboahdinta ja tyyli on vapaa. Heittovälineen eli turboahtimen toimittaa joka kerta Turbotekniikka Oy sinetöidyssä paketissa, eivätkä kilpailijat tiedä ikinä etukäteen ahtimen mallia tai painoa. Tässä ei kuitenkaan ole koko totuus, vaan esasaarismaisesti voidaan sanoa, että ”kuulostaa yksinkertaiselta, mutta antakaas kun mä selitän”. Kisan arvovaltainen tuomaristo ”arvioi” heittojen pituudet ja on olemassa heiton mitattuun pituuteen vaikuttavia erinäisiä asioita. Lopputulos on siis pituuden ja tuomariston päättämien kertoimien yhteissumma. Oikeusturvan takia tuomariston tekemistä mittauksista voi myöskin valittaa, ja siihenkin sääntökirjasta löytyy selkeät ohjeet. Ensimmäisestä valituksesta tuloksesta vähennetään viisi metriä, toisesta kymmenen metriä ja kolmannesta valituksesta kilpailija suljetaan kilpailusta.

Ahtimenheiton tahkopihkalan eli Rampe Yliniemen mukaan lajin suosio lähti räjähdysmäiseen nousuun siinä vaiheessa, kun ahtimen jokavuotisen paiskomisen sijaan ymmärrettiin kisajärjestelyissä siirtyä olynpiadin mukaiseen frekvenssiin, joka Yliniemen mukaan on kaksi vuotta. Ahtimenheiton olynpialaisia ei saa sekoittaa niihin toisiin kinkereihin eli olympialaisiin, ja onhan sanojen kirjoitusasussakin selkeä yhden kirjaimen ero. Jos lajin suosio jatkaa yhtä kovaa kasvua kuin tähän asti, niin Yliniemi ennakoi ahtimenheiton nousevan olympialajiksi jo tällä vuosituhannella.

Mitenkö tämä kaikki sitten liittyy moottoripyöräilyyn? Siten niin että ahtimenheiton olynpialaiset järjestää yksinoikeudella moottoripyörien – ja ehkä vähän autojenkin – virityspajana tunnettu Any10 Race Team. Yliniemen lisäksi järjestelykomiteaan kuuluu ahtimenheiton bernieecclestone eli Mika ”PowerKing” Salonen. Kilpailun osallistujina on nähty mm. useita drag race- ja landspeed-kilpailijoita aina Suomen ja Euroopan huippua myöten. Laji saattaa joillekin toimia myös hyvänä ponnahduslautana työuralla, sillä esimerkiksi ahtimenheittokisoissa pitkään tuomarina nähty henkilö on nykyisin vieläkin tunnetumpi Moottoriliiton nokkamiehenä.

Viimeisimmät ahtimenheiton olynpix -kisat käytiin Sipoon voimalaitoksella eli Any10 Race Teamin pääkallopaikalla vuoden 2019 tammikuussa. Olimme ainoana lehtenä paikalla ja raportoimme tietysti kisan tapahtumista. Avaa linkki kisaraporttiin ja perehdy samalla ahtimenheiton saloihin: Kliks

Uusin numero